sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sisustusta ja tulen tekoa

Arvatkaa mitä? Meillä on maailman paras sauna!!! Aivan taivaalliset löylyt! Viikko sitten perjantaina J tuli hakemaan minua töistä ja sanoin, että jos nyt ei ole Eskuri laittamassa peltejä saunaan paikalleen niin soitan missä hän on ja käyn hakemassa ;) No ei tarvinut hakea, kun miehet olivat hommissa kotona ja niin nättiä jälkeä olivat tehneet, että ei voi kuin ihailla. Takan ja leivinuunin luukut ovat nätit eikä juurikaan sotkua ollut syntynyt. Pääasia kuitenkin on, että vihdoin ja viimein päästiin saunan lämmitykseen!!! Meillä minä olen valtuutettu saunan lämmittäjä ja hiukkasen jännitti ensimmäinen lämmitys, että tuleeko savua sisälle. Pikkuisen meinasi yhdessä kohden tuprauttaa, mutta kodinhoitohuoneesta avattiin ovi ja niin lähti veto käymään. Rakennustarkastaja sanoikin lopputarkastuksen yhteydessä, että nykyajan talot ovat niin tiiviitä, että varsinkin alussa tai jos tulisijat ovat pitempään käyttämättä, kannattaisi avata vähän ovia, että savut menevät oikeaan osoitteeseen. Meillä on kiuas kyllä vetänyt loistavasti eka kerran jälkeen ja varsinkin, kun huomattiin avata saunan tuuletusluukku :)

Lämmittelin eka kerralla saunaa reilun tunteroisen parafiiniöljy lauteilla ja käsittelin sitten lauteet öljyllä. Ajattelin ottaa uusintaöljynnän piakkoin, kun lauteet imivät niin paljon öljyä. Meillä on niin vaaleat lauteet, että pitää yrittää huolehtia lauteiden huollosta niin hyvin, että ne pysyisivätkin vaaleina. J oli ostanut pikku purkin saunaparafiinia joka meni kokonaan. Vinkki vitosena kaikille, että esim. hierontaan käytettävä parafiini on samaa ainetta ja monta kertaa halvempaa kuin "saunaparafiini". Seuraavalla kerralla pitää käydä verottamassa hieroja äitini öljykanistereita :)

Takkaa tuhautettiin pikkuisen ekaa kertaa vasta tänään ja sekin yritti vähän heittää väärään suuntaan savuja vaikka ilmastointikin oli takka-asennossa, mutta onneksi oltiin varauduttu ja heti heitettiin takaovi selälleen, kun näytti että tulet hiipuu. Pikkulämmittelyä pitänee jatkaa useampi päivä, että saadaan kunnolla piippu vetämään. Niin jännittävää oli takanlämmitys, että koiraa myöten koko perhe istuttiin olohuoneessa tulta tuijottamassa :)


Luukut paikoillaan! Puuastian virkaa toimittaa toistaiseksi valkoinen kori.

Leivinuunia ei olla vielä lämmitetty vaikka tänään jo haaveiltiin siinä paistetusta pitsasta.

Muuten aika on mennyt paikkoja järjestellessä ja sisustusta suunnitellessa. Keittiössä on nyt Triple asennettuna, tosin voi olla että pikkuisen pitää korjailla vielä asennusta. Pistoke ei ole keittiönpöydän keskellä ja lamppua piti siirtää eri kohtaan enkä ihan sataprosenttisen tyytyväinen ole siihen miltä se näyttää. Se kyllä menettelee, mutta voipi olla että J & Co vielä saavat jotakin asennukselle tehdä. Torstaina alkaa S-ryhmän bonuspäivät ja sitten pitää tytön huoneeseen hakea rakkausmuumivalaisin Prismasta. Aika hitaalla tahdilla ja harkiten hankitaan mitä tarvitaan ettei tule virheostoksia. Kaikki taulut ja sen semmoiset odottavat autotallissa vielä oikeaa paikkaansa.


N:n uusi Stokke joka vaikuttaisi paremmalta kuin edellinen.

Tapio Anttilan Triple - mii laik :)


Rydensin valaisin Stockmannilta pääsi paraatipaikalle olohuoneen nurkkaan.
Tykkään Rydensin valaisimista ja varastossa odottaa ensi joulua merkin jouluvalot.


Kodin1 on avustanut sisustusprojektiamme suuresti yllätyspäivillään. Sattumalta jäljellä oli viime viikolla yksi oikean värinen ja kokoinen tarjous päiväpeite meidän sänkyyn. Triplestäkin sain 40% alennusta, kun sitä ei ollut hyllyssä viime kuun lopulla ja se tilattiin minulle ja kuinka ollakaan se saapui sopivasti yllätyspäivien alennussetelin voimassaoloaikaan :)


Meidän rinsessakin sai uuden päällisen sänkyyn. Muuten aivan ihana kirja tämä prinsessatarinoita tytöille, äitikin tykkää.

Myyrä pääsi tytön huoneen pikkuikkunaan. Muiden sisustustarrojen paikkaa ei olla edes vielä mietitty.

Eilen raskittiin lähteä yhdeksi yöksi Isolle-Syötteelle vaunuilemaan, mutta jo tänään tultiin kotiin saunan lämmitykseen. Pitkän harkinnan päätteeksi olemme päättäneet laittaa vaunun myyntiin, kun koko talvena olemme vain kolmesti Syötteelle ehtineet. Haluamme myös jonkin aikaa keskittyä nauttimaan uudesta kodista ja sen laittamisesta eikä vaunua kannata tyhjän panttina säilyttää. Ostamme sitten myöhemmin uuden, jos karavaanarikärpänen puraisee taas. Jos jollakin on vaunun tarvetta, niin myydään todella siisti Solifer S9 johon mahtuu isompikin perhe.


Valmiina lähtöön!

Tyttö 2,5v laski reippaasti köyden nokassa ihan itse <3

Vaunun takana nukkumatilaa viidelle.


Kesä lähestyy ja pihahommat ovat jo mielessä. Ainakin yhden kukkapenkin tyylisuunnan olen jo päättänyt, mutta uudemman kerran joudutaan varmaan vielä maahan piirtämään takaterassin kokoa ja muotoa. Jotakin ei-symmetristä on haaveissa ja varmuuden vuoksi pitää taas piirtää haaveet paperille. Parin edellisen osoitteenkin terassit ja kaiteiden muodot piirsin paperille ja se on hyväksi todettu tapa saada sellaista jälkeä kuin on toivonutkin. Etuterassista on tällä hetkellä tulossa turhan kapea rimakaiteen vuoksi ja ehdotinkin, että laitetaan rimaa sivuille ja tehdään leveällä portaalla avonainen terassi. J:kin piti ideasta joten katsotaanpas minkälainen lopputulos joskus kesämmällä on.




Minulta jo kyseltiin loppuuko blogi, kun talo on valmis. Ei taida omakotitalo olla koskaan valmis, kun aina on jossain jotain tekemistä joten eiköhän me kirjata tänne tapahtumia ylös vielä jatkossakin. Työsarkaa ainakin kesälle riittää pihan ja ulkomaalauksen sekä terassien merkeissä varmaan useammankin postauksen verran.

P.S. Muistakaapas tulla torstaina talonäyttelyyn klo 16-20!

3 kommenttia:

  1. Hienon näköistä ja projektit varmasti jatkuvat ennemin tai myöhemmin. Ja muista huolehtia ilman vaihdosta (ikkuna tai ylipaineistus), kun käytät keskuspölynimuria tai liesituuletinta tulen ollessa pesässä. Itselle on sattunut vahinko muutaman kerran. Me muuten mietimme myös puukiukaan laittamista, koska sen löylyt ovat parhaimmat. Päädyimme kuitenkin sähkökiukaaseen sen huolettomuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Oi, puusauna, luksusta!
    Mahtava toi eka kuva: ihana takka ja ihana lattia (mikä se on?!)!
    -toinen joperalainen-

    VastaaPoista