lauantai 25. helmikuuta 2012

Ihana oma koti

Ihanaa kuinka koti tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän omalta ja ihanalta :) Muutto alkaa olla jo niin lähellä, että voi jo hetkellisesti kuvitella miltä uudessa kodissa asuminen tuntuu! Koti alkaa jo näyttämäänkin kodilta, kun maalaukset ja tapetoinnit alkaa olla loppusuoralla! Parkettiliike Säkkinen kävi asentamassa parketin loppuviikolla ja hienolta näyttää! Tänään asennettiin makuuhuoneiden kaapit ja minäkin pääsin hommiin, kun laitoin kaappeihin hyllyt paikoilleen. Kyllä pitäisi ainakin kaappitilan riittää! Sen verran paljolta säilytystilat tuntuivat, että J jo tuumasi asentaneensa liikaa hyllyjä varastoon :) Veikkaanpa, että eiköhän hyllyihin ajan myötä säilytettävää löydy.

Eilen haettiin kiuas ja eiköhän huomenna jo poltella rasvoja siitä pihalla vähemmäksi. Lauteet tulevat maanantaina joten eikö kiuaskin pidä saada jo toimintakuntoon :) Kattoon oli asennettu jo osa spoteista ja lampunpaikoista. Joihinkin huoneisiin oli laitettu pistorasiatkin paikoilleen! Viime viikolla asennettiin välitilojen lasit ja liesituuletin sekä liesi. Lvi-vehkeet ovat asennusta vaille valmiina raksalla ja maanantaina tulee myös väliovet sekä jää- ja pakastinkaapit! Kaiken muun hyvän lisäksi maanantaina tulee myös listoittaja joka varmasti tykkää minusta tosi paljon, kun listoja pitää laittaa jiiriin ja lattialistakin on jotakin vaikeasti asennettavaa mallia :) No hieman ammatillisia haasteita listottajalle - varmasti tulee näyttämään hyvältä!!! :)

Pieniltä vastoinkäymisiltäkään ei olla vältytty. Kylppärin allaskaapin ovi meni reklamaatiovaihtoon ja uudessa ovessa oli sarananreiät väärissä kohdissa. Vessan kalusteisiin oli sattunut liian korkeat jalat eikä laatikostoa vielä tänään saatu paikoilleen. Liesituulettimeen pitää erikseen teetättää suojakupu ilmaputkelle (vai mikä se on). Nämä ovat onneksi todellakin pieniä karikkoja joista selvitään varmasti kunnialla ylitse. Uusi ovi on jo tilauksessa kylppärin kaappiin. Vessan kaappiin haettiin tänään uudet jalat joten huomenna kaappi on varmasti jo paikoillaan. Liesituulettimeenhan ei käytännössä tarvitsisi olla mitään ulosvientiä, kun siinä on mahdollisuus käyttää aktiivihiilisuodatinta, mutta kustannussyistä ulosvienti tulee, mutta mahdollisesti appiukon tuttava pystyy suojan meille tekemään. Vinkkejä muuten otetaan vastaan paljonko kotelointi teräksellä maksaa ja onko jostain saatavilla valmiita värkkejä.

Vaihdettiin muuten välioviin valkoisten perusmallisten ripojen tilalle mattahopeat versiot. Virallista värin nimeä en muista, mutta väri näytti paremmalta. Taisi olla jo viimeisiä valintoja taloa varten ripamallin valinta. Äkkiä hurahtanut aika ja toisaalta tuntuu ihan epätodelliselta, että taloon pääsee pian jo asumaan.

Kaluste- ja levypalvelu Rautioon ollaan todella tyytyväisiä. Asiakaspalvelu on ollut ensiluokkaista ja kaikki on onnistunut paremmin kuin hyvin. Liukuovet tulevat vielä ensi viikolla ja sitten on homma paketissa siltä osin. Joperan kanssa kaikki on sujunut myöskin tosi mallikkaasti ja koko ajan kuulee muiltakin hyvää palautetta. Ei olisi varmasti näin helpolla onnistunut kaikki muutokset ja omat hankinnat kaikkien talovalmistajien kanssa, joustavuutta on löytynyt niin monessa asiassa. Rautakauppoja aina mollataan huonosta asiakaspalvelusta, mutta meillä on ollut onni asioida Välivainion K-Raudassa semmoisten henkilöiden kanssa, että palvelu on pelannut viimeisen päälle!  Tämä ei ollut maksettu mainos vaan ihan puhtaasti oma mielipide. Monessakin raksablogissa joita olen lukenut, on ollut paljon karikkoisempi tie. Vaikka eihän tässä ihan valmiita vielä olla! Talo ei vielä ole luovutuskunnossa, eikä pihahommia ole vielä kunnolla edes mietitty. Silti tuntuu, että pahin on jo takanapäin, eikä se niin hirveää ollut kuin meitä peloteltiin. Ei edes parisuhde ole kariutunut vaan pikemminkin vahvistunut <3

Ihana tammiparketti <3

Ihana keittiö, liesituuletin ja liesi <3


Ihanan värinen vessan peräseinä <3

Ihana tv-huoneen peräseinä <3

Ihanat tv-huoneen kaapit, vain yläkaapit jakavat hyllyt vielä puuttuvat tässä kuvassa <3

Ihana meidän makkarin takaseinä <3

Ja meidän makkarin kaapisto <3 tässäkin puuttuu vielä ylähyllyt.

Ja tuulikaapin kaapisto <3 yläkaapit ei näköjään edes näy tässä kuvassa :)
Ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Voihan väärä tapetti!!!

Tänään kävin "virallisella" tarkastuskierroksella raksalla. Siivosimme oikein perusteellisesti kaikki turhat tavarat pois ja imuroitiin lattiat. Lauantaina J ja apujoukot asensivat loputkin keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapit paikoilleen. Maalarilla on vessa ja vaatehuone vielä kesken joten sinne ei saatu kalusteita asennettua. Hankala vielä kuvitella ihan lopullista kalusteiden ulkoasua, kun koneet ja vetimet puuttuvat. Ovissa on paikoillaan vielä sininen suojamuovikin jota ei ennen loppusiivousta raskita kyllä irrottaa. Kodinhoitohuoneen taso puuttuu myös vielä, mutta keittiön isompi kivitaso on paikoillaan ja allaskin on laitettu omalle paikalleen. Allas oli aivan ihana ja taso näytti hyvältä :)



Keittiö. Miettikää miltä näyttäisi tuommoiset turkoosit kaapinovet!!!! :)

Varastokaappi vetolaatikoineen ja uunin sekä mikron paikka.

Stala Desire G52-60 TYKKÄÄN :)

Kivitaso vielä pölynpeitossa. Luonnossa väri on tasaisemman tumma.

KHH vasen reuna


Khh oikea reuna, pitäis riittää kaappitila, kun on kolme korkeaa kaappia!

Päivän harmaat hiukset aiheutuivat keittiöön laitetusta tapetista. Tapetti laitettiin, että kaapit voidaan asentaa eikä sitä ole kuin kalusteiden takana sekä kylmälaitteiden tulevalla paikalla . Katselin hetken tapettia ja mietin, että miksi se on niin vaaleaa. Katselin vähän tarkemmin tapettirullia ja keittiön seinään olikin pistetty väärää tapettia!!! Oikea tapetti on vähän harmaaseen taittuvaa ja väärä on puhtaamman valkoista vanhempien makuuhuoneen yleistapettia. En käsitä miten maalari ei ole nähnyt värieroa, kun se on rullissa ihan selkeä ja harmaampaa tapettia on 14 rullaa! Eihän tässä nyt mitään ongelmaa muten vielä olisi, mutta kun kaapit ovat paikoillaan. En tiedä kuka kaapit irrottelee ja laittaa takaisin vai ratkaistaanko ongelma jollain muulla tavalla. Toivottavasti mahdollisesta irrottelusta ei tule kaappeihin mitään ylimääräistä vahinkoa... Harmittaa aikalailla tällä hetkellä. 

torstai 16. helmikuuta 2012

Hieno halkovaunu

Bongasin uudesta Suomela -lehdestä hienon halkovaunun jolla passaisi halkoja kärrätä takan luo. Voi olla, että toistaiseksi tyydymme kuitenkin johonkin perinteisempään ( lue halvempaan ) malliin, koska hintaa tällä ihailemallani kapistuksella on 460€! Täytyy kyllä myöntää, että loistava idea tuollainen pyörien päällä oleva kuljetuskärry joka on vielä kauniin näköinen. Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki suunnittelijoille.

Kuva http://www.fleimio.fi/

Eilen alettiin laittaa kiintokalusteita paikalleen, eikä se tietenkään mennyt ihan niin helposti kuin kaavailtiin. Lähinnä ongelmia aiheutti astianpesukoneen päälle tuleva pistorasia jonka paikkaa on nostettu sekä väärässä kohdassa ollut uunin ja mikron pistoke. Ongelmat on saatu ratkaistua ja kaapit on viittä vaille asennettuna keittiössä. Astianpesukoneseinän pohjamaalin kuivumista pitää vielä odotella ennenkuin voidaan kaapit sille seinälle lyödä paikoilleen. Kodinhoitohuoneen korkeat kaapit ovat myöskin vielä asentamatta, koska myöskin siellä pitää tarkistaa pistokkeiden paikkoja.

Maalarimestari on ollut työn touhussa ja fiksuja neuvojakin on tullut kalusteiden asennukseen liittyen. Hirveästi mitään näkyvää ei maalausten osalta vielä ole tapahtunut ja parkettien asennusta siirrettiinkin ensi keskiviikolle. Toisaalta ei haittaa, kun aika kiireeksi olisi tänään mennyt lattioiden imurointi.

Takkaleivinuuni on pintasilausta vaille valmiina! Kolmen viikon päästä päästään ensimmäisiä tikkuja polttelemaan. Uuni käydään päällystämässä kuivumisen jälkeen ja sitten se vielä maalataan valkoiseksi. Ihan luottavaisin mielin olen nyt takan osalta, kun se on jo niin valmiina. Ammattitaitoista on työ ollut ja Eskuri oli luvannut pitää meille vielä käyttökoulutuksen ja se tulee kyllä tarpeeseen. Viivästykset ovat kuulemma johtuneet sairastapauksista mikä onkin ymmärrettävää, kun omalla työpaikallakin on porukkaa influenssan kourissa.

Lopputarkastus on varattu 7.3.!!! Aamukampa vetelee viimeisiään ja voin alkaa stressata sisustusta. Harmaita hiuksia aiheuttaa tällä hetkellä kookkaat perintökalusteet: kutulaatikko ja piironki. Ne on entisöity ja ovat kauniin näköisiä, mutta piironkin painaa noin miljoona kiloa joten ei ihan käden käänteessä siirrellä paikasta toiseen, kun mietin missä sille olisi hyvä paikka. Pikkuhiljaa kalustellaan ajatuksen kanssa jo siitäkin syystä, että näyttely pidetään silloin kun me jo asumme talossa eikä näytä hyvältä, jos se on täynnä tavaraa. Toisaalta en ole mikään koriste-esinetyyppi vaan selkeillä linjoilla mennään joten ei taida olla pelkoa ylitavaroituksesta. Luultavastikin muutamia säilytyksessä olleita huonekaluja laitetaan vielä myyntiin. Nyt olen jo myynyt vaikka mitä turhaa ja ylimääräistä tavaraa facebookin välityksellä pois. Eläköön sosiaalinen media :)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Kaappi- ja levypalvelu Rautio Ky

Aikaisemmin joku kommentoija kyseli miksi valitsimme juuri Raution toimittajaksi kiintokalusteillemme.

Me kilpailutimme muutamaa kalustetoimittajaa ja siitä olen kertonut täällä ja täällä.
Alunperin pakettiimme olisi kuulunut Iskun kalusteet ja koska olimme kuulleet vähän huonoja kommentteja asiakaspalvelusta täkäläisessä liikkeessä, emme lähteneet edes yrittämään kauppoja Iskun kanssa. Tiesimme, että haluaisimme paljon muutoksia ja oli tärkeää löytää yhteistyökykyinen toimittaja jolla olisi omia mielipiteitä. Tottakai myös hinta vaikutti päätökseemme. Alunperin lähdimme siskonmiehen suosituksesta tarjousta Rautiolta kysymään, koska hän tiesi useitakin jotka olivat kalusteet sieltä ottaneet ja olivat olleet todella tyytyväisiä.

Olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä valintaamme. Kaikki on tapahtunut ajallaan ja palvelu on ollut erittäin hyvää. Rautio on käynyt itse tarkistamassa mittoja ja jopa tuplatarkistanut osan. Hän toimittaa tuotteet sellaisissa erissä kuin halutaan, mikä on todella hyvä. Mihin ihmeeseen kaikki kaapit mahtuisivat, jos ne tulisivat kerralla? Meillä toimituskertoja on ainakin kolme ja tavaraa tulee sitä mukaa, kun sitä päästään asentamaan. Puhuimme juuri J:n kanssa, että kuljetusvauriotkin jäävät varmasti tuolla tavalla paljon pienemmäksi kuin kertakuljetuksessa rahtifirman kautta. Rautio oli ainoa joka sanoit, ettei asennusta välttämättä kannata ottaa, koska meillä on suorat kaapistot ja ne on niin helppo asentaa ja mikäli ongelmia tulee, hän auttaa. Huomennahan se nähdään kuinka helppoa asennus on, mutta J:n apuna on kyllä isommat kaapistot omaan taloonsa asentanut setäni joten toiveet on ainakin korkealla, että hyvin menisi. Jos on tarkka budjetti ja vähänkään omaa osaamista, niin asennuksessa säästää kyllä helposti jonkun verran. Rautio sanoi, että toimitukseen kuuluu kaikki eikä tarvitse miettiä mitä vielä tarvitaan. Totta! Ruuvitkin olivat mukana kiinnitystä varten.

Raksalla on nyt keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapit sekä vaatehuoneen hyllyköt jotka otimme vielä lisäksi. Todella kivoilta näyttävät jo nyt ja innoissani odotan, että päästään näkemään torstaina jo jotain valmistakin. Toivottavasti näyttävät hyvältä myös paikoillaan :) Rautio on luultavastikin tulossa paikalle, kun talossamme on esittely ja tottakai hän itse osaa parhaiten tuotteistaan kertoa. Raution yhteystiedot löytyvät firman kotisivuilta osoitteesta http://www.rautioky.fi/

Muita kuulumisia sen verran, että vuorokauden kateissa olon jälkeen varastetut rekisterikilvet löytyivät toisesta autosta ja on taas asennettuna paikoilleen. Muurari oli tänään aloittelemassa takkaa ja maalari tulee huomenna tapiseeraamaan seiniä!!! Tänään toimitettiin uuni, mikro ja liesituuletin. Uuni painoi aivan hirveästi, jos minulta kysytään :) Jääkaappi ja pakastin tulevat kunhan parketit on asennettu paikoilleen. Kaukolämpö on asennettu nyt oikealle säädölle ja loput puhallusvillat on asennettu katolle. Ihanaa hommat etenee!!!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Muumimuki Hurraa!

Minä tein sen taas! Nimittäin varasin Stockmanilta uuden muumimukin. Eihän niitä meillä olekaan kuin jotain kolmisenkymmentä erilaista! Juuri viimeviikolla sanoin, että käydään raakalla kädellä läpi muumimukimme, myydään suurin osa pois ja pidetään vain harvinaisimmat sekä muutama kuppi tytön käyttöön. Mukeja kerää nykyisin joka toinen tuntemani ihminen ja minusta uusia mukeja tulee nykyään ihan älytöntä vauhtia. Tätä menoa talomme täyttyy mukeista jo ennen ensi joulua ;) Mutta toisaalta tämä Hurraa! -mukihan on juurikin tällainen erikoismuki... :)

http://www.iittalahomeshopping.com/
Iittalan sivuilla kuvaillaan mukia seuraavasti:
Helsinki on valittu vuoden 2012 World Design Capital (WDC) kaupungiksi. Nimityksen on myöntänyt teollisen muotoilun maailmanjärjestö Icsid. WDC vuoden kunniaksi myös Muumilaakso juhlii kanssamme Hemuleiden puistossa. Muumi WDC-mukin koriste pohjautuu Tove Janssonin kirjoittamaan ’Kuka lohduttaisi Nyytiä? ’ –kirjan tarinaan, jossa yksinäinen ja pelokas Nyyti yrittää löytää paikkaa maailmassaan. Nyyti kulkee maailmalla varovaisesti ja peläten kaikkia Muumilaakson asukkeja, kunnes saapuu Hemuleiden puistoon keskelle metsää. Öinen musta metsä on valaistu kirkkailla juhlavaloilla. Metsän puiden alla karkeloi valoloisteessa koko muumilaakson väki. Muumi Hurraa -muki on tuotannossa vain designjuhlavuoden ajan, 2.1.-31.12.2012.


P.S. Onneksi tällä kertaa sattui J istumaan vieressä, kun kirjoittelin ja kommentoi toista lausetta, että "ihan varastit mukin"?! Ihan pikkuinen kirjoitusvirhe oli tulla tällä kertaa :))

Liesituuletin ja liesi

Kuten taisin aiemmin jo kertoa tulevat meille kodinkoneet AEG:n mallistosta. Keittiön asennus on jo kohta käsillä joten kerron valintamme liedeksi ja liesituulettimeksi.

X66453MV0
Kuva http://www.aeg.fi/
AEG:n sivuilla kerrotaan liesituulettimestamme seuraavaa:
Tämän liesituulettimen tyylikäs muotoilu ja korkealuokkainen viimeistely täydentää keittiösi tyyliä.Tyylikäs lasinen käyttöpaneeli mahdollistaa asetuksien tarkan säätämisen. Tässä liesituulettimessa on tehokas moottori, joka imee höyryt nopeasti keittiöstäsi jättäen ilman puhtaaksi ja raikkaaksi.Tämän liesituulettimen halogeenivalot valaisevat kirkkaasti koko keittotason tai luovat pehmeän valon keittiöösi omien tarpeidesi mukaisesti. Tämän liesituulettimen ainutlaatuinen, pystysuora muotoilu mahdollistaa keittiötilan optimaalisen käytön. Se tarjoaa lisäksi aina erinomaisen suorituskyvyn.

HK654200IB
Kuva http://www.aeg.fi/
Liesitason ominaisuuksia:
Valitse tarkat asetukset yksinkertaisella sormenkosketuksella. DirekTouch-hipaisuliukukytkimet mahdollistavat keittotason ohjaimien herkän ja välittömän lämmönsäädön.
Eko-ajastin mahdollistaa energian säästämisen käyttämällä keittotason jälkilämpöä kypsennyksen viimeisinä hetkinä. Ruoan kypsymistä voi nyt tarkkailla erikseen uudentyyppisellä kuluneen ajan ajastimella, joka aloittaa laskennan nollasta ja jatkaa laskemista, kunnes se pysäytetään tai nollataan. OptiHeat-toiminto valvoo kunkin keittoalueen jälkilämpöä, mikä mahdollistaa jälkilämmön tehokkaan ja turvallisen käytön.Liukuhipaisukytkimillä voit säätää suoraan tarkalleen oikean lämpötilan. Sinun tarvitsee vain koskettaa haluamaasi kohtaan liukukoskettimessa tai liu'uttaa sormeasi kytkimen päällä. Power Booster -tehotoiminto on tarkoitettu nopeaan ja voimakkaaseen kuumentamiseen.


Wau tässähän voi pikkuhiljaa alkaa nauttimaan ruuanlaitosta :)

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kituviikko

Tämän viikon positiivisin asia tapahtui tänään, kun Kaappi- ja levypalvelun Rautio Pudasjärveltä toi kodinhoitohuoneen, keittiön ja vaatehuoneen kalusteet! Ei se mitään, että niitä vasta ensi viikolla päästään asentelemaan, kun niitä pääsee jo hypistelemään :) Ensi viikolla tulee sitten loputkin. Hyvä palvelu, kun Rautio itse kävi kaapit tuomassa. Muutenkin ollaan kyllä oltu tyytyväisiä valintaamme!

Muuten ollaankin sitten tytön kanssa sairastettu viikko: minä keuhkoputkentulehdusta ja tyttö korvatulehdusta, molemmat kivan flunssan kera. Tänään pääsin jo töihin levähtämään, kun on tytössä ollut virtaa enemmän kuin pienessä kylässä :) Itsellä ei virtaa ole ollut sitten minkään vertaa. Tyttö sai tämän päivän vielä olla mummulahoidossa, mutta itse en kyllä ilman kuumetta jaksa täällä enää makoilla.

Töistä lähtiessä huomasin, että autosta oli varastettu rekisterikilvet! Paniikki päällä soitin serkkupojalle joka sattuu olemaan poliisi ja saatiin rikosilmoitus tehtyä. Omaan piikkiin menee kuitenkin uusien rekisterikilpien hankinta. Onneksi autossa ei ole edes radiota joten kulkupeli säästyi!

Pisteeksi ii:n päälle postista oli kolahtanut yli 500€ kaukolämpölasku joulu-tammikuulta! Talossa on ollut aika kuumahko. Raksaovessa oli iso reikä alareunassa ja katon puhallusvilloista loput on käyty vasta tänään laittamassa. Toivotaan, ettei tältä kuulta noin paljoa laskua tule! Toivotaan myös, että Eskuri saapuisi maanantaina vihdoin ja viimein takan tekoon ja päästäisiin sitäkin lämmittämään ennen ensi kesää.

Päätettiin ottaa Eskurin kautta takkaluukut vaikka ensin harkittiin niiden tilaamista K-raudasta. Matikaisen laskuopilla en saanut mitään järkeä summaan jonka Eskuri aikoi hyvittää normaaleista luukuista joten viisaampi ottaa ne sieltä. Harmittaa vähän, että mies ei pysy yhtään omissa aikatauluissaan. Suosittelen lämpimästi jonkin henkilön palkkaamista tiimiin joka hallinnoisi aikatauluja ja juoksevia asioita, kun mies ei selvästikään itse osaa aikatauluja laatia. Toivottavasti meillä kuitenkin seisoo hyvin tehty takka ennen ensi perjantaita jolloin parketti tullaan asentamaan! Tuttavien takasta oli juuri löytynyt halkeama ja toivoa sopii, ettei tuommoiset virheet kiireessä lisäänny...

Tämmöinen alavireinen postaus nyt tällä kertaa, toivottasti tämä on ohimenevää ;)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Keittiön valaisin

Meillä tulee keittiöön halogeeneja ja ledilistaa, ruokapöydän päälle kuitenkin haluan oikean lampun ja oikeastaan koko rakennusajan olen sopivia valaisimia katsellut. Nyt taisin löytää "sen oikean" ja tarkoituksena on käydä ostamassa Tapio Anttilan Triple. Hauskasti muistuttaa muotoilu Aallon kaaria ja kuitenkin on yksinkertainen ja selkeä. Pakko investoida myös päivänvalohehkut lamppuun, että valo olisi vielä valkoista eikä keltaista.


kuva http://www.valotorni.fi/
  Kaikeksi onneksi satuin eilen selailemaan Kodin1:n esitettä ja tämähän oli siellä plussatarjouksessa 19.2. asti -100€. Kävipä kerrankin hyvä tuuri :)

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sisäovia

Meillä oli pienimuotoinen hässäkkä perjantaina, kun tuli ilmi että meidän sopimuksessa ja mielikuvituksessa on ihan erilaisia ovia. Jostain syystä tv-huoneeseen kaavaillut pariovet olivat tavalliset 8-ruutuiset. Olen kyllä lukenut useaan otteeseen sen kauppakirjasta, mutta en kuitenkaan asiaa tajunnut vaan ajattelin, että onhan niissä yhteensä kahdeksan ruutua. Samoin saunan oven kohdalla luki, että pronssinen tai harmaa lasiovi ja jotenkin ajattelin, että se kuitenkin on se ovi mitä katseltiin. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään muistikuvaa miten nämä on näin mennyt, mutta onneksi Joperalta aina tarkistetaan kaikki valinnat ennen asennusta. Päästiin asiasta aika nopeasti sopimukseen ja muutettiin vielä tuulikaapin ovikin saman sarjan oveksi, kun näitä alettiin katselemaan. Niin moneen otteeseen kauppoja kesällä tehtiin, että ei ole mikään ihme vaikka tämmöistä sattuu ja onneksi on niin joustavan firman kanssa tehty kaupat, että kaikki asiat saadaan hyvillä mielin hoidettua :)


Matti oven Line malliston ovilla mennään.



Tuulikaapin ovi on 2/3 lasiovi ja Line4R pariovena TV-huoneeseen.
Kaikki kuivien tilojen ovikuvat http://www.mattiovi.fi/

Kodinhoitohuoneen ovi


Saunan ja kylppärin ovet.

Huomenna pitäisi saapua Eskurin tekemään takkaleivinuunia. Tänään J ja appiukko asensivat kylppäriin altaan alakaappeineen ja eilen pyyhekuivaimen. Maalari saapuu tiistaina ja ilmeisesti keskiviikkona päästään asentamaan kalusteita. Mahdollisesti ensi viikon perjantaina tulee Säkkinen asentamaan parkettiakin. Ihan jännittää miltä talo ensi viikonloppuna näyttää. Tytön kanssa ollaan flunssassa ja täällä oli tänään pakkastakin 34 astetta joten tällaisia positiivisia mielikuvia tässä tarvitaankin :)

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vessan peili nro 2

Käytiin tänään välivainion k-raudasta hakemassa autollinen tavaraa: keittiön allas oheistarvikkeineen, kylppärin allas ja alakaappi, pyyhekuivain, kodinhoitohuoneen allas, takkaan tulevat laatat ja kiinikkeet kylppärin altaalle. Samalla kävimme katselemassa valoratkaisua vessaan ja ostettiinkin sitten uusi peili! Tammiholman mallistoa T-Lux TXVP-002. Helpommalla pääsee, kun ei tarvitse miettiä lipan tekoa peiliin ja nyt mahtuu pari 40x40x14 kokoista kaappiakin peilin viereen vessaan. Valo tulee peilissä olevista aukoista ja valaistustehoa pitäisi olla sen verran, että aamulla saa ehostettua itsensä työkuntoon :)

http://www.tammiholma.fi/

Tammiholmalta tulee myös kylppärin pikkuallas ja korkeakiiltovalkoinen pikkuinen allaskaappi. Just sopivan pikkuinen ja passeli.

http://www.tammiholma.fi/

Vessan takaseinään tulee hopeanhohtoinen tummanharmaa maali ja pöytätason on musta joten käsipyyhkeille ajattelin ostaa naulakon Stockmannilta helmikuun kanta-asiakstarjouksena olevan mustan umbro naulakon.


http://www.stockmann.com/
Ostettiin Välivainilta myös kylppäriin pyyhekoukut, mutta nyt en muista niiden merkkiä joten laitan myöhemmin kuvia :) Taas yksi mietinnäin aihe vähemmän, kun pyyhekoukut ja vessan valo on päätetty!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kuva-arvoitus ;)

Tiedättekö mikä tässä on? Jihaa oman kodin avain!!! Avaimet on saatu uuden oven myötä ja muuttotarkastuksen päivämääräksi on sovittu 1.3.!!!! Tosi loistava homma! Avaimia on yhteensä kolme. Edelliseen asuntoon taidettiin saada viisi avainta joten nyt pitänee heti käydä pari vara-avainta teettämässä.


Oman kodin oma avain <3


Pikku neiti olisi jo tänään halunnut jäädä uuteen kotiin yöksi, mutta hieman pitää vielä odotella. Ehdottelin jo tytölle mihin sänky laitettaisiin, mutta aikoi kuulemma nukkua äiskän vieressä. Jospa tyttö sitten rippikouluiässä viimeistään siirtyy omaan huoneeseen ;) Tosiaan kaupungin tarkastaja saatiin varattua ja Joperan oma lopputarkastus tehdään ennen sitä. Meille myös tarjotaan loppusiivous, koska pidämme näyttelyn ja se helpottaa raksapölyn hallinnassa. Näyttely ilmeisestikin pidetään vasta vkolla 11, kun kymppiviikolla täällä on hiihtoloma. Nyt on niin paukkupakkaset, että varmaan maaliskuinen ajankohta on kaikipuolin parempi talonäytttelylle. Ollaan kyllä sanottu, että meille voi tulla muutenkin taloa katsomaan, koska itsellä olisi hirveästi haluttanut käydä valintavaiheessa katsomassa erimallisia taloja. Tokihan niitä löytyy myös käytetyistä taloista, mutta harvakseltaan semmoista joka kiinnostaisi.

Kaikki meidän tien tontit on kuulemma myyty joten jännityksellä jäämme seuraamaan millaisia taloja naapurustoon nousee. Varmasti vuodenvaihteessa Ouluun liittyminen on nostanut tonttien kiinnostusta, kun heti meni kaikki loputkin tontit. Me olemme tien ensimmäiset asukit ja odottelemmekin innolla naapureita ja varsinkin tytölle kavereita. Tässä vuokrakolhoosissa ei naapurissa ole ollut leikkikavereita ja on iltaisin vähän tylsää pienellä ihmisellä olla pelkkien aikuisten kanssa.

Se kuuluisa etuovi! Mattalasit ikkunoissa.

Rakennustarkastaja vasemmassa alareunassa hommissa :) Saunan seinät ja katot ovat paneloitu.

Saunasuoja ja värinä mokka. Kahteen kertaan käsitelty. Tykkään.