Kuva http://www.fleimio.fi/ |
Eilen alettiin laittaa kiintokalusteita paikalleen, eikä se tietenkään mennyt ihan niin helposti kuin kaavailtiin. Lähinnä ongelmia aiheutti astianpesukoneen päälle tuleva pistorasia jonka paikkaa on nostettu sekä väärässä kohdassa ollut uunin ja mikron pistoke. Ongelmat on saatu ratkaistua ja kaapit on viittä vaille asennettuna keittiössä. Astianpesukoneseinän pohjamaalin kuivumista pitää vielä odotella ennenkuin voidaan kaapit sille seinälle lyödä paikoilleen. Kodinhoitohuoneen korkeat kaapit ovat myöskin vielä asentamatta, koska myöskin siellä pitää tarkistaa pistokkeiden paikkoja.
Maalarimestari on ollut työn touhussa ja fiksuja neuvojakin on tullut kalusteiden asennukseen liittyen. Hirveästi mitään näkyvää ei maalausten osalta vielä ole tapahtunut ja parkettien asennusta siirrettiinkin ensi keskiviikolle. Toisaalta ei haittaa, kun aika kiireeksi olisi tänään mennyt lattioiden imurointi.
Takkaleivinuuni on pintasilausta vaille valmiina! Kolmen viikon päästä päästään ensimmäisiä tikkuja polttelemaan. Uuni käydään päällystämässä kuivumisen jälkeen ja sitten se vielä maalataan valkoiseksi. Ihan luottavaisin mielin olen nyt takan osalta, kun se on jo niin valmiina. Ammattitaitoista on työ ollut ja Eskuri oli luvannut pitää meille vielä käyttökoulutuksen ja se tulee kyllä tarpeeseen. Viivästykset ovat kuulemma johtuneet sairastapauksista mikä onkin ymmärrettävää, kun omalla työpaikallakin on porukkaa influenssan kourissa.
Lopputarkastus on varattu 7.3.!!! Aamukampa vetelee viimeisiään ja voin alkaa stressata sisustusta. Harmaita hiuksia aiheuttaa tällä hetkellä kookkaat perintökalusteet: kutulaatikko ja piironki. Ne on entisöity ja ovat kauniin näköisiä, mutta piironkin painaa noin miljoona kiloa joten ei ihan käden käänteessä siirrellä paikasta toiseen, kun mietin missä sille olisi hyvä paikka. Pikkuhiljaa kalustellaan ajatuksen kanssa jo siitäkin syystä, että näyttely pidetään silloin kun me jo asumme talossa eikä näytä hyvältä, jos se on täynnä tavaraa. Toisaalta en ole mikään koriste-esinetyyppi vaan selkeillä linjoilla mennään joten ei taida olla pelkoa ylitavaroituksesta. Luultavastikin muutamia säilytyksessä olleita huonekaluja laitetaan vielä myyntiin. Nyt olen jo myynyt vaikka mitä turhaa ja ylimääräistä tavaraa facebookin välityksellä pois. Eläköön sosiaalinen media :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti