Tiedättekö mikä tässä on? Jihaa oman kodin avain!!! Avaimet on saatu uuden oven myötä ja muuttotarkastuksen päivämääräksi on sovittu 1.3.!!!! Tosi loistava homma! Avaimia on yhteensä kolme. Edelliseen asuntoon taidettiin saada viisi avainta joten nyt pitänee heti käydä pari vara-avainta teettämässä.
|
Oman kodin oma avain <3 |
Pikku neiti olisi jo tänään halunnut jäädä uuteen kotiin yöksi, mutta hieman pitää vielä odotella. Ehdottelin jo tytölle mihin sänky laitettaisiin, mutta aikoi kuulemma nukkua äiskän vieressä. Jospa tyttö sitten rippikouluiässä viimeistään siirtyy omaan huoneeseen ;) Tosiaan kaupungin tarkastaja saatiin varattua ja Joperan oma lopputarkastus tehdään ennen sitä. Meille myös tarjotaan loppusiivous, koska pidämme näyttelyn ja se helpottaa raksapölyn hallinnassa. Näyttely ilmeisestikin pidetään vasta vkolla 11, kun kymppiviikolla täällä on hiihtoloma. Nyt on niin paukkupakkaset, että varmaan maaliskuinen ajankohta on kaikipuolin parempi talonäytttelylle. Ollaan kyllä sanottu, että meille voi tulla muutenkin taloa katsomaan, koska itsellä olisi hirveästi haluttanut käydä valintavaiheessa katsomassa erimallisia taloja. Tokihan niitä löytyy myös käytetyistä taloista, mutta harvakseltaan semmoista joka kiinnostaisi.
Kaikki meidän tien tontit on kuulemma myyty joten jännityksellä jäämme seuraamaan millaisia taloja naapurustoon nousee. Varmasti vuodenvaihteessa Ouluun liittyminen on nostanut tonttien kiinnostusta, kun heti meni kaikki loputkin tontit. Me olemme tien ensimmäiset asukit ja odottelemmekin innolla naapureita ja varsinkin tytölle kavereita. Tässä vuokrakolhoosissa ei naapurissa ole ollut leikkikavereita ja on iltaisin vähän tylsää pienellä ihmisellä olla pelkkien aikuisten kanssa.
|
Se kuuluisa etuovi! Mattalasit ikkunoissa. |
|
Rakennustarkastaja vasemmassa alareunassa hommissa :) Saunan seinät ja katot ovat paneloitu. |
|
Saunasuoja ja värinä mokka. Kahteen kertaan käsitelty. Tykkään. |
Wau! Mahtaa olla hienoa päästä lopulta itse suunnittelemaan kotiin! Me päästään toivottavasti kesän alkaessa omaan Juhannusiltaamme. Joperan kanssa yhteistyö on ollut sujuvaa ja helppoa. Parhaillaan viimeistellään sisustusvalintoja Mirkan kanssa. Eli paljon yhteisiä kokemuksia:)
VastaaPoista-elli-
Loistava valinta :) Juhannusilta oli meidänkin toinen vaihtoehto, minusta siinä on todella hyvä pohja.
PoistaEn olekaan keneltäkään kuullut mitään negatiivista Joperasta ja lämpimästi kyllä kaikille sitä suosittelenkin. Kiva kuulla, että teilläkin on sujunut yhteistyö hyvin.
Mirka on hyvä sisustussuunnittelija ja samassa firmassa Mikko Pyy tietää todella paljon lvi-tuotteista. Ollaan ostettu Mikolta maatöihin vehkeet ja esim. keittiön altaat jne.
Olisi kiva kuulla minkälaisia sisustusmateriaaleja olette valinneet :)
Meidän piti saada kapean tontin takia tosi kapea talo, mutta kuitenkin 4 makkaria, joten juhannusilta oli just sopiva meidän tarpeisiin (olikohan 13,4 vai 14,5m leveä, synttärit 15,5m ja useimmat on sen 17m). Ja pohja tuntuu ainakin ennen muuttoa tosi toimivalta.:)
PoistaToi teidän pohjakin vaikuttaa kiinnostavalta: toimiva, ja hieman isompo ja edullisempo. Itse tosin tiettyjä kulmia suoristelisin synttärissä kuten olohuoneen. Millainen onkaan teidän lopullinen pohja? (En ihan koko blogiasi ole kahlannut läpi.)
Meille tulee valkoinen maali yleistiloihin (lasten piirtelyjen varalta..), yhteen makkariin tapettitalon vihreä rertotapetti, kodinhoitohuoneeseen keltainen ja harmaa tapetti ja vessaan mustavalkoinen ruutulaatta. Muuten aika basic-linjaa.
Sähkösuunnitelma, ja valaistus erityisesti, aiheutti vähän päänvaivaa.. Päädyttiin spottien sijaan epäsuoraan valaistukseen keittiössä (n. 50e kalliimpi spotteja) ja 24m olohuoneeseen tuli sit yhdeksän spottia ja kaks valopistoketta.
Miten kauan teillä nyt lopulta meneekään kirvestöiden aloittamisesta muuttopäivään?
Meillä tulee viisi kuukautta timpuritöiden aloituksesta, mutta sehän riippuu aina monesta seikasta kauanko rakennus vie. Sopparissa taisi lukea, että viimeistään seitsemän kuukautta timpuritöiden aloituksesta. Talvea vasten on ilmeisestikin vähemmän rakentajia, kun näin nopeasti on hommat edenneet ja se onkin tosi hieno homma.
PoistaMeidän talo ei oikeastaan ollenkaan ole enää synttärit, koska kaikki kulmat on oiottu ja talo on suorakaiteen muotoinen! Kaiken huipuksi jätettiin vielä kahden makkarin välistä seinä pois joten makuuhuoneita on vain kolme, mutta tarpeen vaatiessa saadaan työhuone erotettua toisesta huoneesta.
Itse tykkään niin paljon mallista, että en varmastikaan vaihtaisi jos nyt saisi valita uudestaan. Tosin voisin tehdä kaikilla alkuperäisillä kulmillakin, mutta nyt se ei ollut mahdollista.
Tosi nopeaan saavat teillä talon valmiiksi: huippujuttu teille odottaville!
VastaaPoistaLuulen, että meidän talonrakennus aikataulu on kutakuinkin kuus kuukautta. Pojat on tehnyt joulukuun alusta hommia ja ovat osaltaan pian valmiita: väliseinät pystyssä ja sähkötyöt tehty. Jotain positiivista tässä talvessa:)!
Sulla ei taida pohjakuvaa olla missään täällä nettisivuilla?
Pitääpä itsekin ens viikolla Välivainiolla käydessä katsastella jo valmiiks nuita ripustimia, peilejä, lamppuja yms. Ei viitti kaikkea jättää viime hetkeen, kun aina pitää sit erikseen siel Oulussa käydä.
-elli-
Tuollaiset ulko-ovet voisin meillekin ottaa! Tekisi mieli vaihtaa ovet hieman miellyttävämmän näkösiin, entisissä ei tosin ole muuta vikaa kuin tuo ulkonäkö.
VastaaPoista