Terassilaudaksi laitettiin perinteistä vihreäkuosista painekyllästettyä lautaa vauhtiraidat alaspäin. Vihreää on ollut aiemmissakin terasseissa eikä kauaa tarvitse odotella, kun väri muuttuu luonnostaan ruskeaksi. Käsittelyöljy on värittömänä huomattavasti edullisempaa kuin värillinen, joten jokakeväinen säästö tässäkin asiassa on tulevaisuudessa luvassa. Monessa paikassa on nähty ruskeaa lautaa joka on haalistuneena näyttänyt ihan epätasaiselta ja käsittelyn jälkeen näyttänyt vieläkin epätasaisemmalta. Vihreä on ehkä aluksi vähän "köyhemmän" näköinen valinta, mutta lopputulos on mielestämme parempi kuin värillisellä puulla. Urituspuoli laitettiin alaspäin, koska urat keräävät inhottavasti hiekkaa. Reunalaudat ja portaat tehtiin urapuoli ylöspäin, koska se näytti kivemmalta ja portaat ovat joskus talvisin liukkaat joten ehkä näin pitoa tulisi niihin enemmän. Lautaa kului lähes kokonaan se 10%:kin joka laskettiin yli arvioidun määrän. Hukkapaloja tuli vain kaksi vajaata jätesäkillistä.
Etukuistille tulee portaat koko kuistin leveydeltä. Hankintalistalla penkki kuistille. |
Vilvoittelunurkkauksesta tuleekin ehkä pyykinhuoltonurkkaus, kun terassilla on muutenkin riittävästi tilaa vilvoitella ;) |
Seuraavaksi olisi ohjelmassa talonmaalausta ja pihantekoa. Skanska on tulossa näille huudeille asvaltoimaan ja sinne olisi huomenna tarkoitus soitella ja kysellä tarjousta. Kannattaakohan mullat levitellä ennen vai jälkeen asvaltoinnin vai onko sillä mitään käytännön merkitystä? Tuokohan asvalttifirma asvaltin alle tulevan pohjasoran vai laitetaanko se ensin itse karkean jo paikallaan olevan soran päälle? Kuinka paljon asvaltille ja alusoralle pitää laskea korkeutta, että karkeaa soraa olisi oikea määrä alla? Pihahommien vaikein osuus tämä asvaltointi, kun siitä ei olekaan aiempaa kokemusta :)
Talon väriä käytiin tänään Tikkurilan konsulentin kanssa pohdiskelemassa Välivainion K-Raudassa. Mukaan piti ottaa talon kuvat ja meille jäi vähän hämäräksi mihin niitä tarvittiin, kun kuitenkin mallipankin erinäköistä taloa leikisti tietokoneella maalattiin. Valitsemamme harmaa väri oli kuulemma hyvä, kun olimme onnistuneet valitsemaan juuri sen harmaan joka ei ollut kallellaan siniseen tai vihreään. Jee, hyvä me!! Aika ikävä juttu, mikäli meikäläinen joka värien kanssa päivittäin on tekemisissä olisi onnistunut valitsemaan esimerkiksi tauben harmaan sijasta ;) Hämärän peittoon jäi myös, minkä vuoksi konsulentti (tai mikä nyt olikaan) sanoi, että hei voin näyttää teille semmoisen ammattilaisten värikartan jota ei asiakkaille näytetä?! Okei?! Konsulentti oli myös huomattavasti kiinnostuneempi asioimaan J:n kuin minun kanssa ;) Oli aika häiritsevää, kun hän koko ajan esitti kysymyksensä J:lle tyyliin: minkälaista sokkelia SÄ oot ajatellut/ minkälainen pohjaväri SULLA on terassissa? :) Ammatinvalinta ei ollut osunut ihan nappiin henkilöllä, mutta saldona kuitenkin tehtiin lopullinen päätös talon väristä ja otettiin kolmen desin koepurkki testimaalausta varten.
Tänään hankimme pihalle vähän kalusteita ja saimme lahjaksi pari omenapuuta jotka odottavat vielä ruukuissa lopullista sijoituspaikkaansa. Hankittavaa kyllä riittää! Tällähetkellä ostoslistalla on mattoteline, ruohonleikkuri, puuvaja ja sen semmoista "pientä". Onneksi talon asumiskustannukset ovat olleet todella siedettävät ja pitänee niistä jokupäivä tehdä postaus. Päivän ehkä positiivisin uutinen on, että vihdoin ja viimein ostimme olkkariin maton!!! Muuten täällä on aika kulunutkin vaihteeksi sairastupahommissa, kun tyttö on ollut kurkunpään tulehduksessa ja koko viime viikon sairaana. Viime yönä iski korvatulehdus johon haettiin lääkekuuri ja toivottavasti se sillä alkaisi jo helpottamaan. Toivottavasti itse säästyisi myös sairastumiselta vaikka välillä vähän katoaa omakin ääni.
Pikkuhommia on saatu tehtyä myös sisällä. Muutama tauluhylly on asennettu paikoilleen ja silikonit laitettu puuttuville paikoille kuten vessan altaan takasaumaan jne. Lisättiin myös takan laatoituksen ylä- ja alapuolelle metalliset listat, koska alapuolen laatta oli leikattu ja leikkausjälki ei näyttänyt kovin siistiltä. Hommaa riittäisi sisälläkin muun muassa viimeisten huonekalujen roudausta tiedossa tällä viikolla mikäli ollaan terveinä.
Komea terassi, paljonko neliöitä?
VastaaPoista-Juha
Kiitos :) oisko 70m2... Me laskettiin, että 67m2 olis tullut yhteensä etukuistin kans, mutta vähän kasvoi tehdessä, mutta ei olla tarkistusmitattu ;)
PoistaSaiskos udella, et mikä oli tää kyseinen harmaa väri?:)
VastaaPoistaPitäs ite alkaa valitseen joku harmaa sävy taloon..
ja haluaisin tosiaan oikeesti harmaan, enkä sinertävää tai vihertävää.