Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sisäovia

Meillä oli pienimuotoinen hässäkkä perjantaina, kun tuli ilmi että meidän sopimuksessa ja mielikuvituksessa on ihan erilaisia ovia. Jostain syystä tv-huoneeseen kaavaillut pariovet olivat tavalliset 8-ruutuiset. Olen kyllä lukenut useaan otteeseen sen kauppakirjasta, mutta en kuitenkaan asiaa tajunnut vaan ajattelin, että onhan niissä yhteensä kahdeksan ruutua. Samoin saunan oven kohdalla luki, että pronssinen tai harmaa lasiovi ja jotenkin ajattelin, että se kuitenkin on se ovi mitä katseltiin. Kummallakaan osapuolella ei ole mitään muistikuvaa miten nämä on näin mennyt, mutta onneksi Joperalta aina tarkistetaan kaikki valinnat ennen asennusta. Päästiin asiasta aika nopeasti sopimukseen ja muutettiin vielä tuulikaapin ovikin saman sarjan oveksi, kun näitä alettiin katselemaan. Niin moneen otteeseen kauppoja kesällä tehtiin, että ei ole mikään ihme vaikka tämmöistä sattuu ja onneksi on niin joustavan firman kanssa tehty kaupat, että kaikki asiat saadaan hyvillä mielin hoidettua :)


Matti oven Line malliston ovilla mennään.



Tuulikaapin ovi on 2/3 lasiovi ja Line4R pariovena TV-huoneeseen.
Kaikki kuivien tilojen ovikuvat http://www.mattiovi.fi/

Kodinhoitohuoneen ovi


Saunan ja kylppärin ovet.

Huomenna pitäisi saapua Eskurin tekemään takkaleivinuunia. Tänään J ja appiukko asensivat kylppäriin altaan alakaappeineen ja eilen pyyhekuivaimen. Maalari saapuu tiistaina ja ilmeisesti keskiviikkona päästään asentamaan kalusteita. Mahdollisesti ensi viikon perjantaina tulee Säkkinen asentamaan parkettiakin. Ihan jännittää miltä talo ensi viikonloppuna näyttää. Tytön kanssa ollaan flunssassa ja täällä oli tänään pakkastakin 34 astetta joten tällaisia positiivisia mielikuvia tässä tarvitaankin :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Työntäyteinen viikonloppu

Raksalla on ahkeroitu viikonlopun aikana oikein urakalla. Lämmin kiitos talkoomiehille läsnäolosta! Autotallia on pystytetty urakalla ja tuulensuojalevyt on saatu paikoilleen sekä puolet katosta on jo pellitetty. Ihan pienenä vihjeenä niille jotka aikovat tallin tai talon itse tehdä, että aikamoinen palapeli on levyttää pulpettikattoista rakennusta… mutta komealta se näyttää J
Minäkin vein tytön lauantaina mummolaan hoitoon ja pääsin osallistumaan edes vähän rakennushommiin. Vastuullisia tehtäviä sainkin, kuten naulanhakureissun Bauhausista, talkooväen muonitusta sekä tontin siivousta J Kyllä minä puoleksi naputtelin kasaan yhden jätepuukehikonkin lavan ympärille ja ”konsultoin” rakasta aviomiestäni tuulensuojalevyjen mittailussa J
Talokin näyttää jo niin komealta, että ei voi vastustaa kiusausta astella sisään ja haaveilla miltä se näyttää ihan valmiina. Yllättäen, kun seinät ovat paikoillaan, alkaa hiekkalaatikkokin näyttämään talolta J Ollaan kyllä erittäin tyytyväisiä timpureihimme! Hyvää jälkeä on tullut ja ihan käsittämättömän nopeasti miehet tekevät, kun vertaa tallin parissa työskentelevien henkilöiden määrään ja sen valmistumisnopeuteen. Ammattilainen on ammattilainen ja me vasta treenataan tallin kimpussa. J kävi kustantamassa timpureille lounaan lähistön lounasravintolaan, ainakin sen verran tippiä ovat kyllä kovalla työllä ansainneet!
Todella siistinä on meidän tontti pysynyt, kun vertaa naapurustoon. Ahkerasti on siivottu ja minusta timpuritkin laittavat jätetavarat nätisti kasoihin, joita meidän on helppo liikutella. Kierrätetty on kaikki minkä pystyy kierrättämään ja oikeassa oli kauppias, kun sanoi, ettei kannata hommata jätelavaa. Ainakin tähän mennessä jätettä on tullut vähäinen määrä ja kun joka ilta roudaa kierrätykseen tavaraa, ei kulujakaan kerry toisin kuin jätelavan tyhjentämisestä.
Tänään käytiin toisella käynnillä sisustussuunnittelijan luona! Mirka oli löytänyt hyviä laattoja jotka hyväksyttiin heti. Tapettihommissa vielä etsitään toista vaihtoehtoa, kun tv-huoneeseen kaavailtu tapetti näytti minusta vähän muovimaiselta. Päädyttiin käyttämään työhuoneen tapettia myös tv-huoneessa ja Mirkan ehdottaman täysin vaalean olohuoneen sijaan hän ehdottaakin vielä jotain tapettia jolla tapetoidaan melkein koko talon lävitse kulkeva seinä (eteisestä olohuoneeseen). Seinältä on sisäänkäynti sekä työ- että tv-huoneeseen joten tapetti ei hirveästi voi riidellä niiden huoneiden tapettien kanssa. Mirka oli kaavaillut olohuoneen väriläiskäksi takkaa, mutta me emme lämmenneet ajatukselle, että takka olisi kokonaan tumma. Tytön huoneen tapettiehdotus ei ollut sekään sellainen, että heti ihastuin siihen. Se on ihan hyvä, mutta voi olla, että pyydän siihenkin toista valmiiksi mietittyä vaihtoehtoa. Ei haittaa vaikka tapetit ei täysin heti natsanneetkaan, sillä helpompi ja nopeampi on kun joku etsii vaihtoehtoja valmiiksi. Meidän makkarin tapettiin tykästyin heti!!! Jee nyt pääsee etsimään päiväpeitettä, kun värimaailma on varmistunut.
Tytön huoneeseen maalailen itse vielä kaistaleen liitutaulumaalia ja magneettimaalia, jonka tosin maalaan varmaankin pinkiksi. Täytyy alkaa miettimään miten sen toteutan. Tytöllä on magneettipalapelejä ja ”paperinukkeja” joten tarpeeseen tulee ainakin magneettiosio. Rosteriset kylmälaitteet eivät hirveästi tykkää, kun pikkusormet hiissaa magneetteja pintaa vasten, eikä kaikki häkkyrät näytä kovin sieviltä keittiössä J
Vessan kerran jo ratkennut peili/valovalinta joutuu nyt uuteen harkintaan, kun kuulemma ledipeilin valot ei riitä valaisemaan koko tilaa. Keksin jo siihenkin uuden ratkaisun, mutta katsotaan vielä miksi se mukautuu. Löysin myös kerrassaan ihanan lampun olohuoneeseen, mutta J ei hirveästi innostunut 600€ maksavasta päähänpistosta J
Saimme LVI-urakoitsijalta hyvityshintoja hanoista ja näillä näkymin hankimme itse keittiön ja vessan hanat sekä saunan suihkusetit. Lisäksi hankimme itse kylpyhuoneen altaan hanoineen ja kaappeineen. Katsotaan sitten hankitaanko vielä jotakin muutakin.
Hienosti oli suunniteltu vapaapäivien varalle sisustuslehtien selailua, mutta tuossahan nuo vielä ovat avaamattomina, kun tämä aika katoaa jonnekin!!! Toisaalta ei haittaa yhtään, että aika menee tässä vaiheessa nopeasti ja pääsy omaan ihanaan kotiin lähenee <3
Kello menee taas pikkutunneilla joten kuvat jäävät toiseen kertaan. Taloa on dokumentoitu ja tapeteistakin on kotona näytepaloja joita ajattelin laittaa teille arvosteltavaksi joten päivitysaiheita on valmiina moneksi kerraksi J

tiistai 30. elokuuta 2011

Lattialämmitysfirmasta päivää...

Eilen J sai mielenkiintoisen puhelun, kun lattialämmitysfirmasta (?) soiteltiin. Ystävällinen naishenkilö kertoi, että meille tulee kaksi jakopäätä lattialämmitykselle ja toisen paikkaa nyt oltiin sitten pohtimassa. Samalla varmistettiin, että moneenko huoneeseen tulee laattalattia.
Tutkailimme kotona pohjapiirustusta ja meidän mielestä hyvä paikka olisi ollut vaatehuoneessa. Nainen oli esittänyt vaihtoehdoksi tv-huoneen vaatekaappia, mutta minusta olisi sääli laittaa nätin kaapin sisälle rumaa hökötystä J Jos jakopää laitettaisiin tuulikaappiin, hoitaisi se makuuhuoneiden ja tuulikaapin lattialämmityksen, mutta sitten ei välttämättä talon toinen pää lämpenisi tasaisesti. Vaatehuoneesta putket pitäisi kuitenkin vetää koko kaapiston läpi joten ei sekään kuulosta kauhean kivalta. Onneksi yhteinen sävel löytyi ja hyvä paikkakin; jakopää sijoitetaan siivouskaappiin. Molemmat jakopäät ovat tällöin kodinhoitohuoneessa ja alla on laattalattia siltä varalta, että joskus joku vesivahinko pääsisi jakopään kautta yllättämään.
Samalla tiedusteltiin, että milläs mallilla rakennustyöt ovat johon J kommentoi, että ”rakennuslupaa odotellaan”. Nainen totesi olevansa näköjään hyvissä ajoin liikenteessä J Hyvä juttu, että kaikenlaista on saatu jo alta pois ennen rakennustöiden alkamistakaan, kun satavarmasti yhtä sun toista juttua ilmaantuu myöhemminkin pohdittavaksi.
Nyt meni molemmilla ihan ohi, mistä nainen soitteli, mutta kerrassaan loistavaa palvelua J
Ei voisi enempää poltella, että päästäisiin töitä aloittelemaan. Rakennuslupahakemus on ollut nyt kolme viikkoa sisällä ja yläkerran ukolle lähetellään viestejä, että lupa ensi viikolla napsahtaisi!

perjantai 26. elokuuta 2011

Kiintokalustetoimittaja valittu

Tällä kertaa kävi nyt näin, että minun entisen kotipaikkakunnan pienyrittäjyyttä tuetaan ja kiintokalusteet toimittaa Rautio Pudasjärveltä. Soittelin sinne tänään ja pikkuisen vielä tinkasin hintaa ja sopimukseen päästiin. Kaupanpäälle saatiin vielä lupaus, ettei tulla pettymään J
Muista toimittajista sen verran, että Parmalta ollaan oltu ahkerasti yhteydessä koko ajan. Innosta ei ole kuulunut mitään toisen hiotun tarjouksen jälkeen. Nelkolta tuli toissa viikolla tarjous ja kyseltiin vielä saimmeko sen ja soiteltiinkin perään. Ehdin jo puhelimessa ilmoittamaan valinnastamme ja kauppias melkein pilasi päiväni, kun alkoi mollaamaan toisia firmoja tietämättä heidän tarjouksensa sisältöä. Jotenkin aina nousee karvat pystyyn, kun lähdetään tuolle linjalle. Fair play vai miten se meni…
No niin kerrotaanpa kalusteista vähän enemmän. Astutaanpas sisälle taloon J Tuulikaappiin tulee kaksi kaappia joista toinen on tankokaappi ja toinen on jaettu kahteen osaan joista toisessa on koreja ja toisessa hyllyjä. Ovet ovat maitolasia lattiasta kattoon. Liukuovista kaikki ovat alumiinirungoilla ja ovilla on kymmenen vuoden takuu!
 Vessaan ei otettu kuin vetolaatikkokaappi kahdella laatikolla ja koko seinän levyisenä. Altaaksi valittiin suorareunainen pyöreä kulhoallas. Onkos kellään tällaisesta altaasta kokemusta? J:n sisko sanoi, että sisältä pyöristetty pärskii pöydälle paljon. Itse en ole kellään tätä allasta nähnyt, niin en pysty sanomaan asiaan mitään, mutta onhan se tietenkin ikävää, jos pöytälevy on koko ajan roiskeiden armoilla. Parilla tutulla on kyllä ovaalin mallinen pieni allas joka on sisältä pyöristetty enkä ole erityisemmin huomannut, että niistä roiskisi vettä. Vessaan tulee lisäksi hyllyjä ja mahdollisesti pieni kaappi, jos jostain löydetään meitä miellyttävä.
Kuva lainattu täältä

Kodinhoitohuoneeseen tulee kolme kattoon asti olevaa komeroa joista yksi on ”siivouskomero” hyllyillä ja imurinletkukorilla, yksi hyllykaappi ja yksi pyykkikaappi. Loppu seinä on täynnä yläkaappeja joiden alla on ulko-oven vieressä pesuallas alakaapilla ja vieressä laatikkokaappi. Laatikkokaapin ja pyykkikaapin väliin jää työtaso. Toisella seinustalla on teknisen tilan peittona kolme liukuovea.

Tyttären makuuhuoneeseen tulee tankokaappi kahdella tangolla sekä toiseen kaappiin osin koreja ja hyllyjä. Ovet ovat normaalit, että korit mahtuvat sujuvasti ulos. Meidän makkariin ja tv-huoneeseen tulee tankokaappi kahdella tangolla ja molemmille hyllyjä sekä koreja. Tv-huoneesta tulee meidän makkari, jos joskus sattuu perhe vielä kasvamaan. Työhuoneeseen ei tule kiinteitä kaappeja.
Keittiöön tulee nyt (apua!!) sekä tiskikone että uuni korotettuna. Olkoonkin ettei meidän keittiössä laskutilan kanssa juurikaan hurrata, mutta on tämän asian kanssa käyty semmoista jaakobinpainia, että olemme varmoja päätöksestämme. Mittanauhan kanssa on pyöritty ja anopin keittiössä mielessä muokattu omaksi. Meillä ei tule olemaan keittiössä tason päällä mitään koneita ja kahvinkeitin sijoittuu tiskikoneen päälle. En muutenkaan halua, että tasolla on juuri minkäänlaista tavaraa näkösällä vaan kaikille tulee paikka laatikkoihin. Mitä steriilimmän näköinen, sitä parempi. Jääkaappi ja pakastin saavat levyt suojakseen ja päälle vielä yläkaapit. Vaikkakin uudet rosterikoneet ovat ihan siistejä paljaaltaan, suojataan kyljet varmuuden vuoksi kolhuilta ja laitetaan levyt verhoksi.


Tältä se suurinpiirtein sitten näyttää. Uunin ja liesitason välin pitäisi olla todellisuudessa leveämpi ja apk:n päälle tulee lasiovi. Liesituuletinkaan ei ole ihan tuonnäköinen, mutta vähän esimakua kuitenkin :)

Kaikki kaapit ovat korkeakiiltoisia kalvo-ovia pitkällä vetimellä. Luultavasti keittiöön tulee musta kivitaso ja vessaan sekä kodinhoitohuoneeseen musta laminaatti.
Näillä valinnoilla nyt mennään ja toivotaan ettei hirveästi mieli ehdi muuttua matkan aikana.

torstai 11. elokuuta 2011

Kiintokalusteet kilpailutuksessa

Jopera tekee yhteistyötä Isku-keittiön kanssa. Me emme ole paikallisesta Isku-keittiön palvelusta saaneet kovinkaan mairittelevaa tietoa, joten toistaiseksi emme ole sieltä kalusteita ottamassa. Kiintokalusteet irrotettiin kokonaan pois kaupasta ja nyt olemme kyselleet tarjouksia muista liikkeistä.
Ihan ensimmäisenä suunnistin Oulun Starkissa toimivaan Parman myymälään. Viime syksynä kartoitimme, paljonko yksi rakenteilla oleva paritalon puolikas olisi kaikilla haluamillamme muutoksilla tullut maksamaan. Silloin teimme ensimmäistä kertaa tuttavuutta Parmakeittiöiden ja siellä Koskelan Riston kanssa. Seuraavan kerran törmäsimme Parmaan, kun yritimme ostaa keväällä rakentajan myymää uutta omakotitaloa raksamme läheltä ja pidimme laadusta. Ristolla oli mielestämme näkemystä ja palveluhalukkuutta joten luonnollisestikin kiintokalusteasioissa ensin tuttuun osoitteeseen. Risto kuunteli toiveet ja lupasi lähettää tarjouksen kuvineen sähköpostiin.
Suositusten perusteella seuraava kyselypaikka oli Inno-keittiöt. Ihan uusi tuttavuus meille molemmille! Yhdessä Designtalossa oli Innon valmistamat kalusteet ja ne oli ihan ok, joten ilman muuta sieltä kannatti lähteä kysymään tarjousta. Myyjä oli jäämässä lomalle, mutta lupasi soitella ennen sitä alustavaa hinta-arviota. No ei soitellut! Lomansa jälkeen kyllä soitteli ahkerasti ja kyseli , onko asian suhteen ihan myöhässä ja pyysi kuvia katsomaan.
Edelleen suositusten perusteella ajoin Pudasjärvelle ihan varta vasten Kaluste- ja levypalvelu Rautiolle kyselemään tarjousta. Asialliselta paikalta vaikutti ja tarjous luvattiin lähettää kuvineen sähköpostiin.
Neljäs paikka on J:n suvun suosima Nelko jossa vierailin maanantaina. Aivan tuntematon myös tämä paikka, mutta kauppias kertoikin, etteivät he juuri mainosta vaan suurin osa asiakkaista tulee suositusten perusteella. Toiveet kirjattiin ylös ja pohdiskeltiin yhdessä laskutilan riittävyyttä. Tässä paikassa eniten keskusteltiin koneiden korotuksista, kun aikaisemmin emme olleet hoksanneet niitä miettiä. Tarjous luvattiin sähköpostiin perjantaihin mennessä.
Kiintokalusteissa on pysytty täysin valkoisella linjalla. Nyt muodissa olevat tummat alaosat ovat kyllä ihan kivan näköisiä, mutta arveluttaa ovatko ne vielä viiden vuoden päästä hyvät vai näyttävätkö ne sitten samalta kuin nyt muutaman vuoden takaiset siniset ja vihreät ovet. Sen verran muoti-ilmiön on annettu vaikuttaa valintaan, että ovet tulevat kiiltävinä ja vetimet pitkinä. Kahden makkarin, tuulikaapin ja teknisen tilan eteen tulevat jämäkät liukuovet maitolasilla sekä tyttären makkariin ihan normaalit ovet tilasyistä. Jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen tulee osittain koreja. Kodinhoitohuoneeseen tulee kaksi korkeaa hyllykaappia joista toinen on imurinletkukorin kera siivouskaappi. Minusta perinteinen siivouskaappi on todella epäkäytännöllinen. Lisäksi tulee pyykkikaappi ja paikka pesutornille. Pesutornin viereen tulee pöytätilaa ilman alakaappeja, jos sattuu niin hassusti käymään, että olisi aikaa ommella. Pöydälle on tarkoitus sijoittaa myös mankeli. Pesuallas tulee ihan uloskäynnin viereen. Emme halunneet kurasyöppöä, mutta koska meillä on pieni valkoinen koira ja pieni lapsi, on ihan kätevää että pesupaikka on oven vieressä. Vessaan tulee pari vetolaatikkoa ja ehkä korkea, kapea kaappi sekä jonkinlainen kaapisto pöntön päälle.
Oikeastaan kodinhoitohuone on ainoa paikka jossa on ihan selvät sävelet kaapistojen suhteen. Muuten vähän emmitään esimerkiksi vessan kalustusta ja edelleenkin keittiön linjauksia. Liukuovikaappien sisäratkaisut eroaa pikkuisen kaikilla joten niistäkin etsitään meille sopivinta linjaa. Haaveissa olisi keittiöön musta kivitaso, mutta katsotaan antaako budjetti periksi. Tällä hetkellä olemme kiven kannalla, koska tasoa ei tule ihan älyttömiä määriä. Onko jollain kokemusta tuosta Kokkolan lähettyvillä toimivasta NordicSale outletistä? Kannattaako kivitasoa ja esim. laattoja lähteä sieltä katselemaan?
Tarkoituksena on tehdä tämän kuun loppuun mennessä päätös kiintokalustetoimittajasta vaikka eihän asialla vielä mikään kiire ole. Kannattaisiko jostain vielä kysellä? Toisaalta, jos on liian monta vaihtoehtoa, tulee valinnastakin vaikeampi.

torstai 4. elokuuta 2011

Uuni ylös vai alas?

Kilpailutuksesta hieman toisenlaisen kysymyksen pariin eli kiintokalusteisiin. Tämän päivän tai illan polttava ongelma on ollut, että olisiko pienehkössä keittiössä parempi antaa uunin olla ihan perinteisellä paikalla vai olisiko käytännöllisempää kuitenkin nostaa uuni ja mikro päällekkäin korkeammalle???!
Edellisessä kodissa lapsemme työnsi aina kätensä uunin luukkuun vaikka kuinka kerrottiin, että se on kuuma ja todellakin onhan uuni myös ulospäin kuuma! Silloin heräsi ajatus, että olisi ehkä fiksumpaa nostaa uuni ylemmäs ettei pienet kädet palaisi. Uunin noston puolesta puhuu myös tähän talouteen paistettava joulukinkku joka tuppaa olemaan sieltä isoimmasta päästä ja joulunaika eletään pelkällä kinkulla. Ei ole mitenkään mieltäylentävää nostaa isoa kinkkua aina alatasolta ylös eikä myöskään kyykkiä lattianrajassa katselemassa miten kinkku uunissa jakselee. Minä paistoin yhden kinkun edelliseen uuniin kuuluneella paistomittarilla ja totesin vastedes turvautuvani ihan perinteiseen mittariin ja taskulampulla on joka joulu tiirattu asteita mittarista. Meillä tykätään todella ylikypsästä kinkusta ja uunin mittari ei halunnut paistaa meille kinkkua jonka sisälämpötila huiteli sadassa asteessa tai sitten käyttäjä ei vain osannut mittaria oikein käyttää.

Kuva lainattu Electroluxin kotisivuilta.
Tässä samantyylinen takaseinä, kuin mitä olemme meille kaavailleet paitsi apk korotettuna ja uunien vieressä vielä vetolaatikkokaappi.

Toisaalta meidän uuteen kotiin tulee iin mallinen keittiö muuten paitsi, että kylmälaitteet ovat vastakkaisella seinustalla jonka taakse tulisija tulee. Olen ajatellut, että ensin tulisi astianpesukone korotettuna ja päälle matala lasiovinen kaappi. Apk:n jälkeen tulisi heti allas, neliönmallinen joka vaatii 60cm leveän ala- ja yläkaapin jotka olisivat roskavaunu ja Kuivauskaappi. Sitten olisi yhden kaappirivin verran pöytätilaa, liesitaso ja taas yhden kaappirivin verran pöytätilaa. Pöytätilan jälkeen olisi uunit päällekkäin ja niiden jälkeen vielä kapea, korkea kaappi vetolaatikoilla. Laatikkokaapistakaan en haluaisi luopua, kun olemme hieman hamsteriluonteisia ja tarjouksista tulee osteltua kuiva-aineita varastoon. Toisaalta uuniryhmä olisi ehkä tyhmän näköinen ihan viimeisessä nurkassa, jos laatikkokaappia ei olisi. Pöytätason yllä olisi normaaleja kaappeja ja alla kaikki laatikoita.
En tiedä? Pitäisikö mikro jättää vain yläkaappiin ja sen päälle pieni kaappi. Pöytätaso lisääntyisi kaiken järjen mukaan 60cm ja sen alle saisi taas yhden laatikoston lisää tai viereistä voisi leventää. Tähän asti, kun kiintokalusteita on mietitty, niin kaikki on tuntunut ihan selvältä, mutta nyt kun yhteen kiintokalustetarjoukseen olikin jäänyt uuni perinteiselle paikalle ja vähän on askarruttanut vähäinen pöytätila, tuloksena on pienimuotoinen pattitilanne…
Tilastojen mukaan täällä käy lukijoitakin jonkin verran vaikka alkutaipaleella olemmekin, joten nyt kysyisin mielipiteitä miten itse tekisit, jos olisit asiaa päättämässä?


torstai 30. kesäkuuta 2011

Kilpailutusta; ensimmäinen kierros

Aiemmin kerroinkin, että tilasimme taloesitteitä Omatalosta, Lapplilta, Kastellilta, Dekolta, Designiltä, JT-Talolta, Joperalta ja Planialta, joista jälkimmäinen ei toimittanut esitteitä. Näistä lopuista aloimme katselemaan itseä miellyttäviä kohtuullisen kokoisia ja järkevän mallisia pohjaratkaisuja. Jostain syystä Omatalon ja Lapplin esitteistä ei mieluista mallia löytynyt ollenkaan. Kastellin Economy mallisto näytti kukkarolle sopivalta samoin kuin JT-Talon Ekoroope mallisto ja Dekotalosta löytyi yksi ehkä passeli malli. Designtalon Hailuotoja oltiin käyty katsomassa talonäyttelyssä ja talo näytti miellyttävältä. Joperalta löytyi netistä talopankista muutamia miellyttäviä pohjaratkaisuja ja koska mieluummin vertailemme paperisia versioita, löytyi pari sopivaa mallia myös heidän kuvastostaan. Kahdeksasta ehdokkaasta tässä vaiheessa karsiutunut jo kolme pois; Plania, Lappli ja Omatalo.

Otimme yhteyttä jäljellä jääneisiin sopimusneuvotteluja varten. JT-talo pyysi, että lähettäisimme pääpiirteittäin toiveemme ja pyytäisimme ensin tarjousta sähköpostitse. Designtalon Raimo Kuha sopi, että tulee meille kotiin kauppoja hieromaan ja muiden kanssa sovimme treffit heidän toimistoilleen.

Ensimmäisenä aloitimme urakan Designtalon kanssa, kun Raimo Kuha tuli vierailulle. Todella positiivinen kuva jäi myyntimiehestä ja Raimo kysyi heti budjettiamme jotta säästyttäisiin turhalta veivaamiselta. Todella hyvä vinkki olisi myös muille myyntitykeille kysyä budjetti ja kartoittaa kaikki talopakettiin kuulumattomatkin kulut suurinpiirtein jotta tiedettäisiin missä mennään realistisesti. Kerroimme budjettimme ja haaveemme taloon tulevista materiaaleista ja eihän sillä budjetilla mitään Hailuotoa irtoaisi. Erinomaisena myyntimiehenä Raimo tarjosi viime vuosien taloudellisen notkahduksen katveessa kehitellystä Piippola mallistosta Piippola 136 mallia jonka hinta pysyisi maltillisena vaikka talo muutettaisiin varustelutasoltaan Hailuotoa vastaavaksi. Piippolan perusmallista puuttui väliseinäeristeet ja tulisija jotka lisättiin. Parkettilattia muutos sovittaisiin suoraan Parkettiliike Säkkisen kanssa ja kodinkoneet tulisi itsehommattuina Electroluxilta. Makuuhuoneiden ja WC:n ovet muutettaisiin massiivioviksi ja talon tyyliä modernimmaksi. Designtalon perushinta on laskettu sähkölämmitykselle ja kaukolämpöön muutto nostaa hintaa reippaasti. Ikkunoihin lisättiin sälekaihtimet ja saunan sekä pesuhuoneen paikkaa vaihdettiin jotta puukiuas voitaisiin asentaa samaan hormiin tulisijan kanssa. Saunan lauteet muutettiin Royal-malliksi ja materiaaliksi vaalea haapa. Pesuhuoneeseen lisättiin wc kalustus. Saunaan tulisi led sarja ja olohuoneeseen muutama halogeeni. Olohuoneeseen lisättiin takaovi ja sinne tulisi katos. Samoin kodinhoitohuoneen puolelle lisättäisiin katos. Designtalon kiintokalusteet toimittaa Topikeittiö ja se ei hirveästi miellyttänyt. Nykyisessä asunnossa on Topi ja ei siinä mitään vikaa ole, mutta ihan peruskalustus keittiössä ei tulisi kysymykseen ja koska Design asioi suoraan tehtaan kanssa, olisi muutostöitä lähdettävä hiomaan Kalajoelle (vai missä se tehdas olikaan?). Missään nimessä en haluaisi puhelimitse tai sähköpostitse muutoksia tehdä, että kaikki varmasti menee niinkuin pitääkin. Piippola 136:n kalustushyvitys kiintokalusteiden kohdalta oli 4500€ ja se on sellainen hinta ettei varmasti samoja kaappeja sillä rahalla muilta saa. Siksi jäimme vielä miettimään kiintokalusteiden kohtaloa. Raimo uskoi, että budjetissa pysyttäisiin ja hän aikoi laskea tarjouksen ja palata asiaan. Ihan kaikkea ei yhdessä kolmessa tunnissa ehdikään käydä lävitse, kun ohimennen kävimme vilaisemassa "vaiheessa" olevaa samanlaista taloa.

Seuraavaksi lähdimme suurin odotuksin treffeille Dekotalon kanssa. Firma on niin uusi, että ensin emme aikoneet ottaa sitä kisaan mukaan ollenkaan, mutta suositusten perusteella lähdimme tarjousta kysymään. Dekotalo on myös ilmoitellut lehdessä edullisella neliöhinnallaan ja ajattelimme, että tarjous varmasti päihittää monet muut. Dekotalolla aloitettiin nurinkurisesti valitsemalla laattoja ja materiaaleja ennen talon viilaamista mieluisaksi. Vähän nihkeitä oli kaverit muuttamaan pohjaa vaikka talot tehdään metritavarasta eikä elementeistä. Sen verran taloa saatiin muutettua, että tekninen tila poistettiin ja kaukolämpövehkeet sun muut sijoitettiin kodinhoitohuoneeseen jolloin saunaa saatiin isommaksi puukiuasta varten. Vähän nyt jo unohtunut pitikö olohuoneen tulisijan tulla samalle hormille vai oliko senkin paikkaa jotenkin hankala muuttaa. Jossain vaiheessa ajattelin, ettei ikinä saada paperille mitään mistä voisi tarjouksen tehdä, mutta syy selvisi kun aluksi olimme kaupoilla muun kuin oikean myyntimiehen kanssa. Johtaja jonka kanssa ensin asioimme oli kyllä oikein leppoisa kaveri, mutta myyntimiehen tultua paikalle laitettiin ylös minkälaista taloa oli hakusessa. Kun lähdimme kotia kohti, kummallekin jäi vähän sellainen fiilis ettei pohja sittenkään ollut niin hyvä.

Kastellitalo otettiin mukaan myöskin tuttavan suosituksesta vaikka mielikuvana Kastelli on meistä ollut liian kallis. Kastellin Economy mallisto kuitenkin mukailee Designtalon Piippolan ajatusmaailmaa vähän edullisemmista taloista joiden hintaa on muun muassa saatu laskettua tekemällä taloista suorakaiteen muotoisia ja lähtökohtaisesti heikommalla varustelutasolla olevia esim. vähemmän kiintokalusteita jne. Nuori ja innokas myyntimies kirjasi toiveita ylös ja samalla haukkui elementtitalot. Tässä vaiheessa todettakoon, että mielipiteitä on niin monta kuin kertojaakin ja varmasti sekä kappaletavara- että elementtitaloissa on puolensa, mutta kovinkaan mairittelevaa kuvaa ei yrityksen etiikasta anna se, että pitää arvostella toisten yritysten tuotetta. Talosta saatiin meitä miellyttävä ja lopuksi vielä käytiin lävitse kalvosulkeiset Kastellista yrityksenä ja  rakennusvaiheet kohta kohdalta. Ainoastaan kaksi myyntimiestä loppujen lopuksi kysyi budjettia ja Kastellilla oli heistä toinen. Siinä missä Designilla alettiin viilaamaan budjettiin sopivaa taloa, alettiinkin Kastellilla tarjoamaan sisustusvalmista vaikka nimenomaan pyysimme avaimet käteen -tarjousta. Vähän jäi ikävä maku suuhun tästä käynnistä.

Joperan toimisto oli yllätyksenä tehty asuintalon tyyliseksi. Myyntimies Joel Timlin otti kaavakkeen käteen ja alkoi järjestelmällisesti käymään läpi toiveitamme. Kaikista nopein ja tehokkaimman tuntoinen tapaaminen oli tämä ehdottomasti, kun aikaa tuhlailematta kohta kohdalta kävimme ulkovuorauksesta sisäpintoihin koko talon lävitse. Joelilla oli heti esimerkit ja hinnat tarkistettiin täsmälleen, kun kysyimme jonkin tuotteen tai muutoksen hintaa. Suuret odotukset Joperaa kohden olivat, koska parikin tuttavaperhettä ovat juuri toinen rakennuttanut ja toinen rakennuttamassa Joperalla taloa ja molempien kilpailutuksessa ko. yritys oli pärjännyt parhaiten. Hieman toiveikkaita olimme myös koska Joperan talomalli oli kaikkein miellyttävin.

Käyntien jälkeen Designtalo oli tulossa uudelle vierailulle vielä viilaamista varten ja muut mukaan lukien JT-Talo jossa ei oltu vielä edes käyty, olivat luvanneet tarjoukset sähköpostiin. Dekotalo ja Kastelli olivat nopeita ja molemmat lähettivät kohtalaisen kovat tarjoukset. Kastelli sisustusvalmiina vaikka pyyntömme oli, että avaimet käteen. Dekotalo väärillä valinnoillakin osin, koska mukaan tarjoukseen oli kirjautunut meille suositeltuja ja meidän hylkäämiä materiaaleja. Ennenkuin kaikilta oli ensimmäisen kierroksen tarjoukset tulleet, päätimme tiputtaa jo nämä kaksi pois. Jotenkin jäi sellainen tunne, ettei meitä oltu kuunneltu kummassakaan paikassa ja myöskin talomallit olivat kaikkein vähiten meitä miellyttävät joten koettiin ettei ole tarkoituksenmukaista alkaa enää tuhlaamaan kummankaan aikaa. Kiitimme tarjouksista ja lähetimme sähköpostitse viestin ettei tarjous johda jatkotoimiin. Kastelli kyseli perään ketkä jatkoon pääsivät ja Dekolta soitettiin perään. Iso miinus Dekolle siitä, että johtajamiehinä on entisiä Designtalon tyyppejä ja siitäkin huolimatta arvosteltiin heidän tarjoustaan vähättelevään sävyyn edes tietämättä sen sisältöä. Huono kello kauas kantaa jne.

Jatkoon päässeet: Designtalo, Jopera ja JT-Talo!

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Paljonko maksaa...?

Pelottavin asia talonrakennuksessa on raha jota kuluu kymmeniä tuhansia jo ennenkuin talo on olemassakaan. Meidän rakennuspäätöstä on TODELLAKIN hidastanut pelko budjetin paisumisesta ja epävarmuus kaikista kuluista mitä rakennuttaminen vaatii.

Paljonko talo sitten saa maksaa? Jokainen voi kuvitelmissaan rakentaa sellaisen talon kuin huvittaa, mutta todellisuudessa talonteko on kompromisseja ja valintoja. Meidän talouden periaatteena on pystyä jatkossakin matkustelemaan, harrastamaan, shoppailemaan... ei siis kiitos vaan mitään pilvilinnoja vaan käytännöllinen ja toimiva koti.

Ensimmäinen askel urakassa oli päättää budjetti - paljonko olemme valmiita maksamaan kodistamme. Se ei oikeastaan ollut edes vaikeaa, kun päätimme budjetiksi sen mitä olimme pitäneet ylärajana valmiin talon ostolle. Seuraavaksi vasta mietimme, kuinka paljon neliöitä ja huoneita tarvitsisimme. Me emme halua paljon turhia neliöitä lämmitettäväksi joten 120-130m2 kuulostaa kohtuulliselta. Nykyisessä asunnossamme on 100m2 ja kolme makkaria. Meillä ei ole kuin yksi lapsi, mutta siltä varalta että perhe joskus sattuisi vielä kasvamaan halusimme uuteen taloomme neljä makuuhuonetta. Yksi huoneista olisi pienempi työ-/vierashuone, kaksi "lastenhuonetta" ja päämakuuhuone. Mahdollisesti asettuisimme tässä vaiheessa itse toiseen lastenhuoneeseen ja sisustaisimme päämakuuhuoneen tv-huoneeksi.

Tämän talouden naisväki tykkää saunomisesta, joten toiveissa oli puukiuas - mahdollisesti Misa sähkö/puu-yhdistelmäkiuas. Ehkäpä tunnelmankin vuoksi haaveilimme takasta ja samaan pakettiin leivinuunista jossa olisi kiva jouluna käryyttää kinkkua. Oikeastaan viimeinen haave oli parketti. Nykyisessä asunnossamme on laminaatti ja edellisessä oli parketti ja kyllä parketti vetää pidemmän korren lattiamateriaalina. Hupsista, aika iso kuluerä eli autotalli/autotalli ja -katos/kahden auton katos, riippuen mikä saadaan budjettiin mahtumaan.

Näitä kaikkia asioita oli pohdiskeltu hetkinen ja niin internetin linjat kävivät kuumina, kun tilasimme muutamien talotoimittajien esitteitä netistä. Haaviin tarttui Omatalon, JT-Talon, Joperan, Dekotalon, Kastellin, Designtalon, Lapplin ja Planian valmistajat joilta pyysimme talokirjoja kotiin. Heti alkukättelyssä karsiutui yksi valmistaja pois, kun Plania vastasi esitepyyntöön pahoitellen etteivät toimita enää esitteitä kotiin vaan kuvastot löytyvät hintoineen netistä. Joo kieltämättä netistä löytyy nykyisin kaikki, mutta kyllä ehdottomasti halusimme päästä rauhassa tutkimaan ESITETTÄ. Meillä asustelee sen verran epänörttiä porukkaa, että pärjäämme vallan mainiosti pelkällä miniläppärillä ja sillä ei paljon viitsi talokuvia tuhristella. Lisäksi, koska tässä taloudessa asustelee vajaa kaksi vuotta vanha neitokainen, rajoittuu netin käyttö aikalailla neidin nukkumisaikoihin ja yleensä talon isukki vetelee siinä vaiheessa myös hirsiä. Valitsepas siinä sitten yhteistä kotimallia - jooei... Ajattelimme, että tsekkaamme nämä loput ja tilaamme sitten muualta esitteitä, jos ei ala talomallia löytymään. Ja alkoihan niitä löytymään...