Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välivainion K-Rauta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Välivainion K-Rauta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. toukokuuta 2012

Terassin tekoa ja omenapuita

Terassit ovat aitoja myöten valmiina! Pikkuisen paikotellen terassi isoni, mutta veikkaanpa ettei siitä ainakaan haittaa ole :) Etukuistin liian pitkä ja kapea väli saatiin paljon toimivammaksi, kun rimoitukset siirrettiin sivuseinille. Takakuistin katto voisi jatkua vielä puolitoista metriä eteenpäin, jos vielä voisi sitä muuttaa, koska katoksen reuna jää nyt aika korkealle ja vesi yltää sateella pitkälle katoksen alle.

Terassilaudaksi laitettiin perinteistä vihreäkuosista painekyllästettyä lautaa vauhtiraidat alaspäin. Vihreää on ollut aiemmissakin terasseissa eikä kauaa tarvitse odotella, kun väri muuttuu luonnostaan ruskeaksi. Käsittelyöljy on värittömänä huomattavasti edullisempaa kuin värillinen, joten jokakeväinen säästö tässäkin asiassa on tulevaisuudessa luvassa. Monessa paikassa on nähty ruskeaa lautaa joka on haalistuneena näyttänyt ihan epätasaiselta ja käsittelyn jälkeen näyttänyt vieläkin epätasaisemmalta. Vihreä on ehkä aluksi vähän "köyhemmän" näköinen valinta, mutta lopputulos on mielestämme parempi kuin värillisellä puulla. Urituspuoli laitettiin alaspäin, koska urat keräävät inhottavasti hiekkaa. Reunalaudat ja portaat tehtiin urapuoli ylöspäin, koska se näytti kivemmalta ja portaat ovat joskus talvisin liukkaat joten ehkä näin pitoa tulisi niihin enemmän. Lautaa kului lähes kokonaan se 10%:kin joka laskettiin yli arvioidun määrän. Hukkapaloja tuli vain kaksi vajaata jätesäkillistä.


Etukuistille tulee portaat koko kuistin leveydeltä.
Hankintalistalla penkki kuistille.





Vilvoittelunurkkauksesta tuleekin ehkä pyykinhuoltonurkkaus,
kun terassilla on muutenkin riittävästi tilaa vilvoitella ;)

Seuraavaksi olisi ohjelmassa talonmaalausta ja pihantekoa. Skanska on tulossa näille huudeille asvaltoimaan ja sinne olisi huomenna tarkoitus soitella ja kysellä tarjousta. Kannattaakohan mullat levitellä ennen vai jälkeen asvaltoinnin vai onko sillä mitään käytännön merkitystä? Tuokohan asvalttifirma asvaltin alle tulevan pohjasoran vai laitetaanko se ensin itse karkean jo paikallaan olevan soran päälle? Kuinka paljon asvaltille ja alusoralle pitää laskea korkeutta, että karkeaa soraa olisi oikea määrä alla? Pihahommien vaikein osuus tämä asvaltointi, kun siitä ei olekaan aiempaa kokemusta :)

Talon väriä käytiin tänään Tikkurilan konsulentin kanssa pohdiskelemassa Välivainion K-Raudassa. Mukaan piti ottaa talon kuvat ja meille jäi vähän hämäräksi mihin niitä tarvittiin, kun kuitenkin mallipankin erinäköistä taloa leikisti tietokoneella maalattiin. Valitsemamme harmaa väri oli kuulemma hyvä, kun olimme onnistuneet valitsemaan juuri sen harmaan joka ei ollut kallellaan siniseen tai vihreään. Jee, hyvä me!! Aika ikävä juttu, mikäli meikäläinen joka värien kanssa päivittäin on tekemisissä olisi onnistunut valitsemaan esimerkiksi tauben harmaan sijasta ;) Hämärän peittoon jäi myös, minkä vuoksi konsulentti (tai mikä nyt olikaan) sanoi, että hei voin näyttää teille semmoisen ammattilaisten värikartan jota ei asiakkaille näytetä?! Okei?! Konsulentti oli myös huomattavasti kiinnostuneempi asioimaan J:n kuin minun kanssa ;) Oli aika häiritsevää, kun hän koko ajan esitti kysymyksensä J:lle tyyliin: minkälaista sokkelia SÄ oot ajatellut/ minkälainen pohjaväri SULLA on terassissa? :) Ammatinvalinta ei ollut osunut ihan nappiin henkilöllä, mutta saldona kuitenkin tehtiin lopullinen päätös talon väristä ja otettiin kolmen desin koepurkki testimaalausta varten.

Tänään hankimme pihalle vähän kalusteita ja saimme lahjaksi pari omenapuuta jotka odottavat vielä ruukuissa lopullista sijoituspaikkaansa. Hankittavaa kyllä riittää! Tällähetkellä ostoslistalla on mattoteline, ruohonleikkuri, puuvaja ja sen semmoista "pientä". Onneksi talon asumiskustannukset ovat olleet todella siedettävät ja pitänee niistä jokupäivä tehdä postaus. Päivän ehkä positiivisin uutinen on, että vihdoin ja viimein ostimme olkkariin maton!!! Muuten täällä on aika kulunutkin vaihteeksi sairastupahommissa, kun tyttö on ollut kurkunpään tulehduksessa ja koko viime viikon sairaana. Viime yönä iski korvatulehdus johon haettiin lääkekuuri ja toivottavasti se sillä alkaisi jo helpottamaan. Toivottavasti itse säästyisi myös sairastumiselta vaikka välillä vähän katoaa omakin ääni.

Pikkuhommia on saatu tehtyä myös sisällä. Muutama tauluhylly on asennettu paikoilleen ja silikonit laitettu puuttuville paikoille kuten vessan altaan takasaumaan jne. Lisättiin myös takan laatoituksen ylä- ja alapuolelle metalliset listat, koska alapuolen laatta oli leikattu ja leikkausjälki ei näyttänyt kovin siistiltä. Hommaa riittäisi sisälläkin muun muassa viimeisten huonekalujen roudausta tiedossa tällä viikolla mikäli ollaan terveinä.


lauantai 5. toukokuuta 2012

Uusi lamppu ja pihahommia

Meillä on tällä hetkellä vielä muutamia huoneita ilman kattovalaisimia, mutta Kodin1:stä löytyi yllättäen ihan passeli lamppu. Makutuomarina oli tällä kertaa J joka ehdotti minulle mallia johon en itse ollut juurikaan kiinnittänyt mitään huomiota aiemmin. Minusta valinta oli hyvä ja yllättävän hyvin lamppu istui makkariin.





Nyt on alettu keskittymään pihahommiin, kun ilmat ovat olleet suotuisat ja pihakin on kuivunut. Pihalta ja ympäristöstä on siivottu kaikki roskat pois. Saatiinpa vappupäivänä suunniteltua myös tulevan terassin muoto. Helpompi oli suunnitelta mallia ja kokoa, kun otettiin muutamia puupalikoita sekä narua avuksi. Ensin pistettiin sopiville kohdille palikka pystyyn ja vedettiin narua palikasta toiseen. Suurinta mietintää vaadittiin kodinhoitohuoneen ja olohuoneen oven väliselle alueelle, kun siinä on kahden kokoista katosta ja väli ilman katosta. Samalla piti miettiä miten laatoitusta ja asfaltia laitetaan, että terassi menee niihinkin nähden järkevästi. Kun hahmotelma oli valmis, otettiin vähän mittoja ylös ja piirsin kuvan paperille mittojen kanssa. Kokoa terasseille edessä ja takana tulisi yhteensä semmoiset 66m2. Menekiksi Puukeitaalla oli arvioitu 700jm. Todennäköisesti otamme kuitenkin puut Välivainion K-Raudasta. Puille jäisi hintaa samanverran ja kuitenkin tarvitsemme myös harkkoja ja muita tarvikkeita terassien tekoon. Olemmehan myös muutenkin asioineet K-Raudan kanssa, joten miksi vaihtaa hyväksi havaittua firmaa :)

Meillä on kahteen aiempaankin asuntoon tehty terassilaajennukset ja ehdottomasti haluamme reilusti tilaa oleskelulle. Huomattavasti enemmän tulee oleskeltua terassilla kuin nurmialueilla ja eipähän tarvitse leikata nurmikkoa niin paljon :) Appiukko on mestarina tässäkin hommassa ja jos yhtä nopeasti homma tapahtuu kuin edellisen terassin teossa, niin ei ehdi laudat juuri pihalla vanheta, kun jo päästään terassia kalustamaan. Hakusessa terassille on polyrottinkinen sohvaryhmä, mutta ei vielä ole kohdalle osunut semmoista joka olisi ostettu. Sormia syyhyää päästä pihalle kaikenlaista tekemään ja ainakin tämä viikonloppu kulunee hiekkasavotassa, kun hiekkaa vielä pitää levittää sokkelin ympärille.

Tänään tapahtui kummia, kun naapuritontille ilmaantui kaivinkone ja peräkärryllinen putkia sun muita vermeitä!!! Jee naapurit alkaa rakentamaan ja täällä meidänkin perällä alkaa jotakin tapahtumaan. Tulee ohjelmaa meillekin, kun voidaan valmiilla terassilla istuskella ja ihmetellä naapurin rakennusurakkaa ;)

Ouluhallissa on tänä viikonloppuna messut joissa oli monta teemaa. Rakenna, sisusta ja asu, kesäpiha ja vielä jokin muukin teema. Ei olla saatu mistään lippuja, mutta katsotaanpas maltettaisiinko kuitenkin käydä vilkaisemassa mitä siellä on tarjolla (muutakin kuin metrilakua) :)

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vessan peili nro 2

Käytiin tänään välivainion k-raudasta hakemassa autollinen tavaraa: keittiön allas oheistarvikkeineen, kylppärin allas ja alakaappi, pyyhekuivain, kodinhoitohuoneen allas, takkaan tulevat laatat ja kiinikkeet kylppärin altaalle. Samalla kävimme katselemassa valoratkaisua vessaan ja ostettiinkin sitten uusi peili! Tammiholman mallistoa T-Lux TXVP-002. Helpommalla pääsee, kun ei tarvitse miettiä lipan tekoa peiliin ja nyt mahtuu pari 40x40x14 kokoista kaappiakin peilin viereen vessaan. Valo tulee peilissä olevista aukoista ja valaistustehoa pitäisi olla sen verran, että aamulla saa ehostettua itsensä työkuntoon :)

http://www.tammiholma.fi/

Tammiholmalta tulee myös kylppärin pikkuallas ja korkeakiiltovalkoinen pikkuinen allaskaappi. Just sopivan pikkuinen ja passeli.

http://www.tammiholma.fi/

Vessan takaseinään tulee hopeanhohtoinen tummanharmaa maali ja pöytätason on musta joten käsipyyhkeille ajattelin ostaa naulakon Stockmannilta helmikuun kanta-asiakstarjouksena olevan mustan umbro naulakon.


http://www.stockmann.com/
Ostettiin Välivainilta myös kylppäriin pyyhekoukut, mutta nyt en muista niiden merkkiä joten laitan myöhemmin kuvia :) Taas yksi mietinnäin aihe vähemmän, kun pyyhekoukut ja vessan valo on päätetty!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kivitasot

Tilasimme itse tuttavan suosituksella kivitasot OK-Graniitista Oulaisista. Oikein hyvän väristä mustaa kiveä on heillä tarjolla ja taidettiinpa yritys valita jossain foorumissa vuoden yritykseksikin. Palvelu oli hyvää ja koko taso saatiin yhdessä osassa mikä minusta ainakin on tyylikkäämmän näköinen kuin jatkopaloilla kyhätty viritelmä. Induktiotaso piti toimittaa firmaan, että tason huulokset (vai miksi niitä kutsutaan) osuvat oikealle paikalle. Välivainion K-Raudassa "omamyyjämme" Mikko Pyy avasi tilaamamme keittiönallaspaketin ja tarkisti sieltä myös oikeat mitat altaan aukolle. Vinkki vitosena kaikille ettei toimittajien nettisivuilla annetut mitat välttämättä pidä ihan paikkaansa vaan kuulemma aina on parasta avata paketti ja tarkistaa mitat sieltä. Ystävän toimesta tasot saatiin kotiinkuljetettuna ja osin jopa kannettuinakin autotalliin odottelemaan kiintokalusteiden asennusta. Tilasimme kaksi palasta, koska tiskikoneen päälle pitää tietenkin olla oma palanen.


kuva sivulta http://www.okgraniitti.fi/


tiskikoneen palanen


tässä tulee väri ehkä paremmin esille. eikös ole hieno ;)
  Päätettiin tilata myös vaatehuoneen kalusteet Rautiolta. Pääsee helpommalla, kun saa kaikki oikeassa mitassa eikä tarvitse laskea montako mitäkin kalustetta seinille menee. Vaatehuoneen perälle tilattiin tanko kahdessa kerroksessa ja päälle vielä hylly. Vaatehuoneen ovea vastapäätä olevalle seinälle otettiin hyllyt lattiasta kattoon. Muuten katsotaan käytössä tarvitaanko johonkin vielä hyllyä, mutta naulakko vaatehuoneeseen ainakin tulee, koska J usein kokoaa seuraavan päivän työvaatteet johonkin valmiiksi enkä haluaisi mielelläni mihinkään näkösälle semmoisia läjiä :)

Meidän talossa järjestetään muuten näyttely joten alkakaahan kaivella kalentereita maaliskuun alkupuolelle, että pääsette katsomaan työnjälkeä :)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Talo täynnä miehiä

Tällä viikolla alkoikin kerralla tapahtua. Talossa on niin paljon tavaraa ja miehiä, että ihan ihmetyttää miten siellä kaikki mahtuvat kerralla töitä tekemään. Heti on loistavat fiilikset, kun tietää että hommat hoituu!!!

Viime viikolla taisi muurarikin käydä muuraamassa lattiat valmiiksi ja osan kylppärin seinääkin. Nyt torstaina oli alkanut saumoitusurakka ja siitä aiheutuikin vähän päänvaivaa. Itse olin koulutuksessa hotelli Arinassa ja säikähdin suunnattomasti, että kotona on sattunut jokin vahinko, kun J soitti kesken koulutuksen. Ei onneksi mistään sen vakavammasta ollut kyse kuin että laattamies oli saumannut kylppärin tehosteseinän väärällä värillä ja heti pitäisi tietää jätetäänkö se vai vaihdetaanko oikeaan väriin. Kiireellinen päätös, ettei aine ehdi kuivua jos se pitää irroittaa. Laatoittajan mielestä väri sopi hyvin luonnollisestikin, mutta minä jo patistin J:tä pakkaamaan tytön autoon ja menemään katsomaan miltä seinä näyttää. Heti kohta kun lopetimme puhelun muistin, että Välivainion K-Raudassa Mirkan kanssa valitsimme sellaisen saumalaastin, että se sopii hyvin sekä vaalealle laatalle että tehosteseinälle. Ei muuta kuin tekstiviestiä kotiin, että laatoittaja saa alkaa puhdistamaan välejä ja saumata ne uudestaan. Olisihan se vähän hassun näköinen muutenkin, jos yhdellä seinällä olisi eriväriset saumat. Toivottavasti ei ole laatoittajalla mennyt pikkutunneille asti hommaa tehdessä. Tarkkaa työtä saakin poika tehdä, kun valvoja aikoi kiinnittää erityisesti huomiota laattojen kiinnitykseen.


Tehosteseinä


Kulmiin tulee metallilistat. Ihanan näköinen.


Kummasti paljon valoisamman näköinen, kun on vaaleat seinät. Ei näköjään vieläkään ole kamerassa oikeat asetukset.
 Eilen oli tavaraa ilmaantunut talon sisälle, kun kauan odotetut timpurit olivat tuoneet vehkeensä paikalle. Nyt alkaakin tapahtumaan, kun he alkavat asentamaan kattoja ja saunan seiniä. Olohuone ja tv-huone ovatkin täynnä kuivumassa olleita kahteen kertaan käsiteltyjä paneeleita ja ne vievät pojilta paljon työtilaa. Aamulla tehokaksikko olikin heti hälyttänyt Japexitin lvi-miehen paikalle hoitamaan hommansa loppuun ja ilmeisesti kaikki lvi työt on tehty, jos ei kalusteiden asennusta lasketa mukaan. Kuhinaa on ollut, kun paikalla on ollut kaksi timpuria, muurari ja lvi-mies.

Keskiviikkona meillä oli vihdoin ja viimein treffit Eskurin Jarmon kanssa joka tulee tekemään meille takka/leivinuuniyhdistelmän. Tämän kaverin kanssa tapaamista on saanut odotella niin pitkään, että olin varma että paikalle saapuu joku ylimielinen ynseä kaveri. Täytyy sanoa, että erittäin väärin arvasin. Eskuri oli niin mukavan ja tehokkaan oloinen kaveri, että heti löydettiin yhteinen sävel. Ja saman tien hän aikoi tehdä takalle pohjan, mutta kun kuuli että paikalle oli tulossa seuraavana päivänä muutenkin niin paljon porukkaa, siirrettiin takan aloittamista ensi viikolle. Kolmisen päivää kuulemma menee ja takka on valmis!

Minä olen meidän taloudessa tottunut, että varmimmin saa mitä haluaa, kun piirtää paperille joten hahmottelin keskiviikkoa vasten yöllä luonnoksen takasta ja sen pohjalta suunniteltiin meidän yhdistelmä. Eskuri ymmärsi mitä tarkoitan ja meille tulee matalahko suorakaiteenmuotoinen takkaleivinuuni. Leivinuuni tulee keittiönpuoleiselle sivulle ja se on oikea leivinuuni eikä pelkkä haudutusuuni. Takkaan tulee suurin malliin sopiva luukku kirkkaalla lasilla. Luukut tulevat olemaan Pislan mallistosta, mutta emme ole vielä päättäneet ovatko ne mustat vai hopeat. Takan etuosaan tulee maasta ylös 60cm leveät tummat laatat joten pitää vähän katsoa kumpi väri sopii laattoihin paremmin.


Kuvat http://www.pisla.fi/

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tilannekatsaus

Huh huh viimeisetkin kinkun rippeet on saatu tuhottua ja sen myötä kaikki energia suunnataan uuteen vuoteen ja uuteen kotiin. Autotalli alkaa olla viimeistäkin viimeistelyä myöten valmiina. Seinät on maalattu kahteen kertaan ja lattiat on hiottu. Lattian maalaus ja pinnoitus jätetään kesälle, että betoni ennättää kunnolla kuivaa eikä tarvitse pattereita pitää liian isolla. Loppuviikosta autotalliin roudataan huonekaluliikkeestä uusi sohva ja matto odottelemaan pääsyä taloon. Varastoon on myös pakko alkaa kasaamaan jo jotain tavaraa tästä vuokra-asunnosta - joulu ja tyttären saama valtava lahjavuori eivät hirvittävästi edesauttaneet asunnon säilytystilan puutteeseen. Meillä on täällä sisällä myöskin tyttären kahdet rattaat, koska toiset jo yrittivät homehtua ulkovarastossa. Kostea on varasto, kun pari vuotta samaiset rattaat säilyivät ilman mitään vaurioita entisen asunnon kylmässä varastossa.

Talossa on maalari käynyt paklaamassa seinät ja tapetit sekä maalit odottelevat asennusta. Ensi viikolla tulee laattakuorma ja kattopaneelit. Saapa nähdä millainen säpinä alkaa, kun hommat jatkuvat! Kiintokalusteetkin ilmeisesti ovat piakkoin toimitusvalmiina.Kaappi- ja levypalvelu Rautio on vaihtanut allastoimittajaa ja me otammekin altaat Välivainion K-Raudan kautta. Suihkusetit ja vessanpöntöt tulevat suunniteltua paremmat ja ne tulevat lvi työt tekevältä yritykseltä jonka nimeä en nyt muista. Eilen mieleen muistui, että lattiakaivojen ritilät pitänee myös vaihtaa erilaisiin. Harmin paikka ettei tajuttu heti alussa sopia seinän viereen tulevasta pitkänmallisesta lattiakaivosta - se olisi tosi ihana, mutta ei nyt ihan välttämätön kuitenkaan eli ei ihan hirveästi harmita.

Tmi Eskurin yhteydenottoa olemme odotelleet jo aika pitkän tovin. Pieni pelko persuuksissa on, että kohta jo hommat viivästyy muuraustöiden vuoksi. Toivottavasti eivät yrittäjän kiireet jo vaikuta lopputuloksiin, jos hän ahnehtii liikaa hommia :( No toivottavasti sieltä kuuluu jotain piakkoin ja päästään suunnittelemaan meidän takkaa/leivinuunia! Kaikki mikä tapahtuu Joperan puolelta toimii enemmän kuin loistavasti, mutta pikkuisen alihankkijoiden toimissa on välillä parannettavaa. En tiedä on talossa ollut maalari Joperan omia työntekijöitä, koska hän on hoitanut hommat moitteettomasti, mutta hänen kanssaan on mahdotonta kommunikoida! Lisäksi hän oli tupakoinut talossa joten pitänee käydä pieni pyyntölappu sinne viemässä, ettei ainakaan enää pintamateriaalien laiton jälkeen tai mieluiten ollenkaan tupakoisi sisällä :(

Vuoden päästä onkin aivan ihanaa uudessa kodissa laitella joulua! Pitänee alennusmyynneistä ostaa jotain koristuksia varastoon... :) Joulupukki muisti meitä jo monella uuteen kotiin sopivalla jutulla kuten ompelukoneella, jälkiruokakulhoilla, lantern lyhdyllä, flirt salaattisetillä jne. Tarkoituksena oli tänään käydä Stockmannilta katselemassa alennusjuttuja, mutta meillä menikin tytön kanssa niin pitkään lastenosastolla talvipukuostoksilla, että kodinpuoli ikäänkuin unohtui. Onneksi huomenna on uusi päivä... :)


Joperalta tuli joululahjaksi keittiöpyyhe ja luutu. Hyvä lahja - kiitos :)


Oulun laitamillakaan ei harvinaista kyllä ole juurikaan lunta. Rakennustöiden kannalta ihan hyvä juttu, että ei ole tarvinut käydä montaakaan kertaa kolaamassa pihaa raksalla aamutuimaan. Vitsailinkin, että päästään jo maaliskuussa istuttamaan nurmikkoa. Tietenkin tulee ihan hirvittävän kylmä kesä, kun talvi on näin lämmin. Lohdutuksen sanana, että Iso-Syötteellä on HIRVEÄSTI lunta!!! Kinkkukiloja olisi tarkoitus lähteä sulattelemaan laskettelu- ja hiihtosuksille loppiaisena. Viihdykettä pitää keksiä, että aika kuluu ja talo valmistuu :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Työntäyteinen viikonloppu

Raksalla on ahkeroitu viikonlopun aikana oikein urakalla. Lämmin kiitos talkoomiehille läsnäolosta! Autotallia on pystytetty urakalla ja tuulensuojalevyt on saatu paikoilleen sekä puolet katosta on jo pellitetty. Ihan pienenä vihjeenä niille jotka aikovat tallin tai talon itse tehdä, että aikamoinen palapeli on levyttää pulpettikattoista rakennusta… mutta komealta se näyttää J
Minäkin vein tytön lauantaina mummolaan hoitoon ja pääsin osallistumaan edes vähän rakennushommiin. Vastuullisia tehtäviä sainkin, kuten naulanhakureissun Bauhausista, talkooväen muonitusta sekä tontin siivousta J Kyllä minä puoleksi naputtelin kasaan yhden jätepuukehikonkin lavan ympärille ja ”konsultoin” rakasta aviomiestäni tuulensuojalevyjen mittailussa J
Talokin näyttää jo niin komealta, että ei voi vastustaa kiusausta astella sisään ja haaveilla miltä se näyttää ihan valmiina. Yllättäen, kun seinät ovat paikoillaan, alkaa hiekkalaatikkokin näyttämään talolta J Ollaan kyllä erittäin tyytyväisiä timpureihimme! Hyvää jälkeä on tullut ja ihan käsittämättömän nopeasti miehet tekevät, kun vertaa tallin parissa työskentelevien henkilöiden määrään ja sen valmistumisnopeuteen. Ammattilainen on ammattilainen ja me vasta treenataan tallin kimpussa. J kävi kustantamassa timpureille lounaan lähistön lounasravintolaan, ainakin sen verran tippiä ovat kyllä kovalla työllä ansainneet!
Todella siistinä on meidän tontti pysynyt, kun vertaa naapurustoon. Ahkerasti on siivottu ja minusta timpuritkin laittavat jätetavarat nätisti kasoihin, joita meidän on helppo liikutella. Kierrätetty on kaikki minkä pystyy kierrättämään ja oikeassa oli kauppias, kun sanoi, ettei kannata hommata jätelavaa. Ainakin tähän mennessä jätettä on tullut vähäinen määrä ja kun joka ilta roudaa kierrätykseen tavaraa, ei kulujakaan kerry toisin kuin jätelavan tyhjentämisestä.
Tänään käytiin toisella käynnillä sisustussuunnittelijan luona! Mirka oli löytänyt hyviä laattoja jotka hyväksyttiin heti. Tapettihommissa vielä etsitään toista vaihtoehtoa, kun tv-huoneeseen kaavailtu tapetti näytti minusta vähän muovimaiselta. Päädyttiin käyttämään työhuoneen tapettia myös tv-huoneessa ja Mirkan ehdottaman täysin vaalean olohuoneen sijaan hän ehdottaakin vielä jotain tapettia jolla tapetoidaan melkein koko talon lävitse kulkeva seinä (eteisestä olohuoneeseen). Seinältä on sisäänkäynti sekä työ- että tv-huoneeseen joten tapetti ei hirveästi voi riidellä niiden huoneiden tapettien kanssa. Mirka oli kaavaillut olohuoneen väriläiskäksi takkaa, mutta me emme lämmenneet ajatukselle, että takka olisi kokonaan tumma. Tytön huoneen tapettiehdotus ei ollut sekään sellainen, että heti ihastuin siihen. Se on ihan hyvä, mutta voi olla, että pyydän siihenkin toista valmiiksi mietittyä vaihtoehtoa. Ei haittaa vaikka tapetit ei täysin heti natsanneetkaan, sillä helpompi ja nopeampi on kun joku etsii vaihtoehtoja valmiiksi. Meidän makkarin tapettiin tykästyin heti!!! Jee nyt pääsee etsimään päiväpeitettä, kun värimaailma on varmistunut.
Tytön huoneeseen maalailen itse vielä kaistaleen liitutaulumaalia ja magneettimaalia, jonka tosin maalaan varmaankin pinkiksi. Täytyy alkaa miettimään miten sen toteutan. Tytöllä on magneettipalapelejä ja ”paperinukkeja” joten tarpeeseen tulee ainakin magneettiosio. Rosteriset kylmälaitteet eivät hirveästi tykkää, kun pikkusormet hiissaa magneetteja pintaa vasten, eikä kaikki häkkyrät näytä kovin sieviltä keittiössä J
Vessan kerran jo ratkennut peili/valovalinta joutuu nyt uuteen harkintaan, kun kuulemma ledipeilin valot ei riitä valaisemaan koko tilaa. Keksin jo siihenkin uuden ratkaisun, mutta katsotaan vielä miksi se mukautuu. Löysin myös kerrassaan ihanan lampun olohuoneeseen, mutta J ei hirveästi innostunut 600€ maksavasta päähänpistosta J
Saimme LVI-urakoitsijalta hyvityshintoja hanoista ja näillä näkymin hankimme itse keittiön ja vessan hanat sekä saunan suihkusetit. Lisäksi hankimme itse kylpyhuoneen altaan hanoineen ja kaappeineen. Katsotaan sitten hankitaanko vielä jotakin muutakin.
Hienosti oli suunniteltu vapaapäivien varalle sisustuslehtien selailua, mutta tuossahan nuo vielä ovat avaamattomina, kun tämä aika katoaa jonnekin!!! Toisaalta ei haittaa yhtään, että aika menee tässä vaiheessa nopeasti ja pääsy omaan ihanaan kotiin lähenee <3
Kello menee taas pikkutunneilla joten kuvat jäävät toiseen kertaan. Taloa on dokumentoitu ja tapeteistakin on kotona näytepaloja joita ajattelin laittaa teille arvosteltavaksi joten päivitysaiheita on valmiina moneksi kerraksi J

torstai 6. lokakuuta 2011

Rungon pystytystä ja sisustusta

Tänään teimme ensivisiitin Välivainion K-Raudan sisustussuunnittelija Mirkan luo! Kävimme läpi pohjapiirustuksen huone huoneelta ja hän kyseli suunnittelemiamme materiaaleja lattiasta kattoon. Toivevärityksenä meillä on mahdollisimman neutraali harmaa-ruskea-valkoinen-linjalla. Taitaa olla nykyisin aika monenkin asunnon perusväritys J Tytön huoneessa saa ja pitääkin olla väriä. Minä luulin, että heti mennään katselemaan tapettivalikoimaa, mutta eihän se ihan niin mennytkään. Mirka piirtää meille kuvat ja etsii vaihtoehtoja valmiiksi katsottavaksi, kun viikon päästä maanantaina menemme uudemman kerran. Toivottavasti löytyy heti hyviä vaihtoehtoja, niin ei tarvitse kauan miettiä.
Samalla kävimme valitsemassa kiukaan, hanoja ja lavuaareja joista pyysimme tarjouksen. Talopakettiin kuuluu kyllä hanat ja lavuaareja, mutta haluamme saunan vessaan pienemmän altaan ehkä kaapilla. Vessaan tulee malja-allas joka tapauksessa joten kysyimme saisimmeko edullisemmasti altaan K-Raudasta kuin kiintokalustetoimituksen mukana, sama juttu keittiön altaan kanssa. Pakettiin kuului perussuihkut ja hanat joten astetta paremmista kysyttiin tarjous.
Huomenna olisi pakko keskittyä katsomaan sähkösuunnitelmaa ja alkaa miettiä mitä siihen pitäisi lisätä tai muuttaa. Tällä viikolla on vähän rankempi työputki, mutta huomenna on vapaapäivä ja mahdollisuus rauhassa miettiä montako pistoketta missäkin pitää olla. Sähkösuunnitelman mukana tuli ulkovalojen ja kiinteiden sisävalojen kuvia eikä nekään välttämättä ole vielä lopullisia. Täytyy tarkastella vaihtoehtoja ja kysyä paljonko niistä hyvitetään jos niitä ei ota. Ei ne niin ihan mahdottomia vaihtoehtoja olleet joten jos kukkaro ei anna myöten, niissä pysytään. Näitä pienempiä muutoksia ei ole erikseen budjetoitu, eikä niitä makseta talonrakennustililtä.
Autotalli on nyt täysin runko pystytettynä ja lauantaina minun isä käy hakemassa kattoristikot Martinniemestä. Suunnitelmissa oli nostaa ristikot suoraan nosturilla katolle ja tukea ne sinne. Ei tarvitsisi hälyttää kaikkia tuttuja miehiä ristikoita katolle nostelemaan. Katsotaan toimiiko suunnitelma.
Timpurit ovat kovasti paiskineet töitä koko viikon talon kimpussa! Hienoa! Tänään rungon päälle oli nostettu jo kattotuolit ja saatettiin jo kuvitella miltä talo tulee näyttämään. Meidän mielestä siitä tulee tosi hieno J Aika hirvittävän paljon kaksi miestä saa viikossa aikaiseksi, tietää kyllä että ovat ammattilaisia! Kuvia on käyty räpsimässä melkein joka päivä, mutta lataan koko viikon kuvat sitten kerralla huomenna tai viikonlopun aikana.
Huomenna mennään tytön kanssa Stockmannille hulluttelemaan! Saapa nähdä löydetäänkö mitään kivaa. Kartellin hyllyt oli loppuneet jo kun päästin töistä joten ei tarvinut sitä ostaa. Ehkä sitten ensi kerralla J

lauantai 1. lokakuuta 2011

Tallinrakennusta ja ensimmäinen luovutuspäiväarvio

Pari päivää vierähtänyt ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua!
Torstaina soiteltiin Joperalta, että keneltä haluamme ottaa sisustussuunnittelun ja kuten jo aiemmin kerroin, otamme sen Välivainion K-Raudasta. Luvattiin, että K-Raudasta ollaan yhteydessä ja jo heti seuraavana päivänä Mirka niminen nainen soitteli ja sovimme ensi viikolle ajan. Vähän käytiin puhelimessa läpi meidän jo tehtyjä valintoja; lattiaa sekä kaappihommia. Vähän jännittää minkälaisia ehdotuksia sieltä tulee, kun olen ”vähän” minä itse –tyyppiä ja vähän jo miettinytkin materiaaleja, mutta ehdottomasti olen avoin uusille ideoille. Toivottavasti sisustussuunnittelusta olisi ainakin se hyöty, että saataisiin kaikki valinnat nopeasti tehtyä.
Torstaina J treffasi yhtä timpuria josta yhdellä tutulla oli kokemusta. Timpuri oli valmis aloittamaan jo perjantaina hommat ja sellainen meille sopii J Perjantaina heti aamusta, J soitteli Välivainion K-Rautaan, että olisiko mitenkään mahdollista saada tavaroita samalle päivälle. Loistavaa palvelua, kun onnistui ihan hirvittävän nopealla aikataululla!! Kiitos siitä kauppiaalle! Autotallia päästiin aloittelemaan jo perjantaina iltapäivällä.
Perjantaina kävin ennen töihin menoa Joperalta hakemassa kuntaan meneviä virallisia suunnitelmia (LVI) sekä alustavaa sähkösuunnitelmaa. Joelin kanssa käytiin papereita läpi ja onneksi käytiin, kun joukkoon oli eksynyt joku vääräkin paperi autotallista. Minä en itse sitä olisi edes huomannut, on ne sen verran teknisen näköisiä piirustuksia, mutta Joel ammattilaisena huomasi asian. Jätin puutteelliset paperit vielä sinne, mutta mukaani otin sähkösuunnitelman ja jotkut muut piirustukset. Eihän niillä lopuilla edes kiire olekaan ja suurin osa meillä taisikin itsellä jo sähköisenä ollakin.
Iltapäivällä, Joel oli henkilökohtaisesti mennyt tontille viemään loputkin paperit ja käynyt itse peittelemässä tontille tulleen tavaratoimituksen! Peitteitä oli riittänyt myös meidän hankkimien autotallitarvikkeiden päälle. Uskomattoman hyvää asiakaspalvelua! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Timlinin Joelille ja Joperalle. Täytyy sanoa, että aivan täydestä sydämestä voi tätä yritystä suositella kenelle vain!
Lauantaina autotallin pystytys jatkui aamusta ja timpuri oli J ja appiukko apupoikina. Iltasella käytiin koko pesueella tarkistuskäynnillä ja arvatkaa mitä? Meillähän on siellä jo melkein runko pystyssä! Pikkuruinen oma moka meillä on käynyt, kun ei ole tajuttu ettei kattotuoleja saa rautakaupasta vaan ne pitää tilata erikseen. Autotallin harjakaisiin menee siksi pieni tovi. Toistaiseksi olemme saaneet kaksi vastausta tarjouspyyntöön ja toimitusaika näytti olevan 2-3 viikkoa. Tuossa lähellä Martinniemessä on ilmeisesti joku paikka mistä niitä myös saa ja sieltä ei ole vielä tullut tarjousta. Toivoisimme, että sieltä saisimme hyvän tarjouksen nopealla toimituksella (yllätys, yllätys) ja saataisiin homma etenemään aikataulussa.
Taloa tulee timpurit tekemään maanantaina! Saimme jo alustavan arvion talon luovutuspäivästä ja se oli 8.3.!!!! JEEEE! J Lopuksi vielä tilannekuvia tontilta!
Huomaatteko tonttimme loistavat ilmansuunnat, kun kerrankin aurinko paistaa 8)





Jännä juttu miten mittasuhteet muuttuu heti kun aletaan rakentamaan ylöspäin. Tuokin maakaistale näytti tänään jo ihan hyvänkokoiselta tällä reunustalla, kun aikaisemmin mietin, että voiko siinä oikeasti olla kaksi metriä rajaan.


maanantai 26. syyskuuta 2011

Hiekkakakkujen leipomista ohjelmassa

Tänään käytiin koko perheellä raksalla vähän hommailemassa. Paino sanalla vähän :) Tyttärellä halutti päiväunien jälkeen tekemään hiekkakakkuja ja missäpäs muualla siihen on loistavat mahdollisuudet kuin raksalla. Samalla me leikkelimme muoveja sopivan kokoisiksi paloiksi huomista täyttöurakkaa varten. Tontilla vieraili lähistölle rakentava perhe jotka odottavat omaa rakennuslupaa ehkä ensi viikolla. Mukavaa tutustua melkein naapureihin :) Näyttäisi siltä, että rakennusprojektin kautta edessä on yksi eniten sosiaalisia suhteita sisältävistä ajanjaksoista :)

Sisutuskärpästä pitäisi herätellä pikkuhiljaa henkiin ja suunnistaa Välivainion K-Rautaan vähän laattoja ja sen sellaisia katselemaan. Samainen K-Rauta on tähän mennessä antanut ihan todella hyviä tarjouksia kaikesta tavarasta mitä itse joudumme hankkimaan esimerkiksi kaikkien edulliseksi kehuma Meltex ei pystynyt yhtään samoihin hintoihin maatöiden lvi-tarvikkeissa. Kilpailuttaminen kyllä kannattaa, kun näkee missä hinnoissa kaikki pyörii. Me hankimme itse kaiken materiaalin sokkelia ja valua lukuunottamatta autotalliin. Sen verran suurista hankinnoista on kysymys, että tarkasti pitää kilpailuttaa. Joperalla tulee sisustustarvikkeet joko Oulun sisustajilta tai Välivainion K-Raudasta ja kyllä me ehdottomasti K-Raudasta kaikki valitaan, kun ollaan niin tyytyväisiä siihen paikkaan oltu.

Huomenna klo 16 aletaan tekemään pohjatyöt loppuun. Sokkelit täytetään ja piha tasoitetaan. Sitten aletaan odottelemaan ilmaantuvatko kirvesmiehet keskiviikkona vai loppuviikosta aloittelemaan hommia. Tulee jännitystä elämään, kun tytön päiväkotimatkalla voi aina katsella mitä on saatu aikaiseksi :) Tänään saatiin toistaiseksi paras tarjous tutun suosittelemalta kirvesmieheltä autotallin pystytykseen joten silläkin saralla on tapahtunut edistystä.

Tänään käytin tyttöä lääkärissä ja samalla reissulla kävin kunnan asuntotoimistoon kertomassa, että hyvin suurella todennäköisyydellä (jos nenään on uskominen) tässä asunnossa on hometta. Kun ulko-oven avaa huomaa hajun heti tuulikaapissa ja makuuhuone tuoksahtaa myös niin paljon, että kaikki yskitään illat läpeensä. Heti luvattiin tulla tänään mittaamaan pitoisuuksia ja alkaa valmistelemaan meidän muuttoa toiseen osoitteeseen (taas muuttoa), mutta eipä tänään ketään näkynyt eikä mitään kuulunut. Aloin ensiavuksi harkitsemaan ilmanpuhdistajaa makkariin mikäli pitoisuudet ovat niin pieniä, että täällä voi asua. Aika turhauttavaa muuttaa taas muutamaksi kuukaudeksi, mutta pienen ihmisen terveys pitää huomioida tässäkin asiassa. Ei yhtään mukavaa tämmöinen, mutta kaikenlaista sitä kohdalle saattaa sattua.