sunnuntai 28. elokuuta 2011

Höyryuuni

Keittiön konepuolen meille toimittaa AEG Electrolux. Astianpesukoneen esittelinkin jo aikaisemmin, mutta vilkaistaanpas hieman, minkälainen uuni meille on tulossa!  Minä olin sitä mieltä, että kyllä riittää ihan hyvin ihan normaali uuni. Edellisen uunin kiertoilmaa käytin ehkä kerran enkä oppinut edes paistomittaria käyttämään! Toisaalta inhoan uunin pesemistä joten mikäpä olisi helpompaa kuin lähes itse puhdistuva uuni!! Välillä innostun paljonkin leipomista ja J tykkää katsella kokkiohjelmia ja yrittää toteuttaa itseään ruuanlaitossa joten missioksi voisikin ottaa opetella kunnolla käyttämään uunia heti alusta, että saisimme siitä kaiken ilon irti! Poimin vähän osoitteesta www.aeg.fi tietoa uunista.

BS9304401M
Kuva lainattu täältä



Totaalinen makuelämys – täydellinen maku, aromit ja rakenne Tämän ainutlaatuisen ProCombi-höryuunin avulla voit saavuttaa tulokset, joista ammattilaiskokkikin voi olla ylpeä – totaalinen makuelämys. Se käyttää höyryn ja kuuman ilman yhdistelmää mahdollisimman maukkaiden makujen, houkuttelevimpien aromien ja parhaan laadun takaamiseksi. Pelkästään höyrytoimintoja on kolme erilaista. Voit käyttää joko Voimakasta höyryä (100 % höyryä), Interval Plus -höyryä (50 % höyryä ja 50 % kiertoilmaa) tai Interval 25/75 -höyryä (25 % höyryä ja 75 % kiertoilmaa). Näiden lisäksi uunista löytyy lukemattomia ei-höyrytoimintoja.
ProCombi-uuni mahdollistaa totaalisen täydellisen makuelämyksen saavuttamisen. Sekä höyryä että kuumaa kiertoilmaa käyttävä ProCombi-uuni takaa ammattimaiset lopputulokset - ruokien täydellisen maun, aromit ja rakenteen.
Puhdas uuni, aina valmis käytettäväksi Ihanteellisessa maailmassa valmistaisimme jokaisen aterian täydellisen puhtaassa uunissa. ProCombi-höyryuunilla voit päästä lähemmäs täydellisyyttä. Täytä vesisäiliö, lisää ruokalusikallinen viinietikkaa ja valitse höyrypuhdistustoiminto. Kun ohjelma on suoritettu, pyyhi uuni pehmeällä liinalla.
Elektroniset toiminnot: 100 resepti/automaattiohjelmaa (paino/paistolämpömittari)|20 muistiohjelmaa|Uunin automaattinen virrankatkaisu|Tarkista tulos|Lapsilukitus|Ohjelman mukaisen kypsennysajan näyttö|Höyrypuhdistus ajastimella|Kypsennyslämpötilan ehdotus .
Tarkka elektroninen lämpötilan säätö mahdollistaa esim. sienien ja hedelmien kuivauksen sekä taikinan nostatuksen.
Ehdottaa kypsennyslämpötilaa
Valmista ja pidä lämpimänä -toiminto Toiminnon ansiosta sinulla on aina lämmin ruoka tarjottavissa, vaikka ruokailun aloitus viivästyisikin. Voidaan käyttää ajastuksen, valmisohjelman tai paistomittarin yhteydessä, kun lämpötila on yli 80 °C. Valitaan normaalisti uunitoiminto tai opastava kypsennys, tämän jälkeen lisätään "Valmista ja pidä" –toiminto. Varsinaisen uunitoiminnon päätyttyä uuni kytkeytyy automaattisesti lämpimänäpidolle, jonka toiminta-aika on maksimissaan 30 minuuttia. Tällöin ylä- ja alalämpö ovat päällä ja lämpötila on 80 °C.
Tekstinäytöllä varustettu NaviSight™-ohjauspaneeli mahdollistaa uunin parhaan hallinnan. Se tarjoaa tarkkaa tietoa, mahdollistaa kaikkien uunitoimintojen tarkan hallitsemisen ja esiohjelmoitujen reseptien helpon käyttämisen. Lue lisää.
Ylellinen ulkomuoto ja toimivuus yhdistettynä ensiluokkaiseen suorituskykyyn Ensiluokkaisen tuotteen ei tule vain näyttää ensiluokkaiselta, sen tulee tuntua myös siltä. Tämän uunin SoftMotion™-tekniikka varmistaa sen, että luukku sulkeutuu aina pehmeästi ja hiljaisesti taaten korkealuokkaisen käyttökokemuksen jokaikinen kerta.
Kosketusviileä Isofront® Plus -luukussa on lämpöä heijastava pinnoite, joka pitää lämmön uunin sisäpuolella. Luukun ulkopuoli pysyy suhteellisen viileänä (maksimilämpötila on vain 30° C yli huonelämpötilan), jolloin sen koskettaminen käsin on turvallista.
Turvaohjelma Voidaan asettaa kaikki uunitoimintojen asetukset valmiiksi ja käynnistää uuni myöhemmin, mitä tahansa muuta kuin päävirtakytkintä painamalla.
Hipaisukytkimet .
Sisävalo syttyy automaattisesti kun uunin luukku avataan .
Kypsennystaulukko luukun sisäpuolella .
Kiiltävä emali, helppo pitää puhtaana .
Uuniluukun lasit on helppo irrottaa puhdistusta varten. Myös luukku voidaan irrottaa puhdistuksen helpottamiseksi. .
Kiertoilmatuuletin pysähtyy luukun avautuessa .
Viilennystuuletin menee päälle automaattisesti, kun uuni on kytketty toimintaan. Se viilentää elektronisia komponentteja, ulospuhallettavaa ilmaa sekä pitää uunin ulkoisia osia viileänä suojaten näin käyttäjiä ja kalusteita..
Ruostumattomassa teräksessä sormenjälkiä estävä pinnoite.
A-energialuokka

Siis eikös tällainen uuni ole ihan must have -juttu ;)

2 kommenttia:

  1. Meidän AEG-uuniin (näkyy kuvassa täällä: http://kotilahelaan.blogspot.com/2011/05/edistysta-ja-viivastyksia.html) tilattiin teleskooppikiskot. Niiden avulla uunipellin voi vetää ulos kiskoineen, eikä tarvitse kannatella. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti! Piti ihan tarkistaa tuolta tuotetiedoista etteikö ne automaattisesti kuuluneet tähän uuniin, mutta ei näköjään kuuluneet. Viikonloppuna näemme kauppiasta joten pitääpäs laittaa teleskoopit tilaukseen!

    Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista