torstai 4. elokuuta 2011

Uuni ylös vai alas?

Kilpailutuksesta hieman toisenlaisen kysymyksen pariin eli kiintokalusteisiin. Tämän päivän tai illan polttava ongelma on ollut, että olisiko pienehkössä keittiössä parempi antaa uunin olla ihan perinteisellä paikalla vai olisiko käytännöllisempää kuitenkin nostaa uuni ja mikro päällekkäin korkeammalle???!
Edellisessä kodissa lapsemme työnsi aina kätensä uunin luukkuun vaikka kuinka kerrottiin, että se on kuuma ja todellakin onhan uuni myös ulospäin kuuma! Silloin heräsi ajatus, että olisi ehkä fiksumpaa nostaa uuni ylemmäs ettei pienet kädet palaisi. Uunin noston puolesta puhuu myös tähän talouteen paistettava joulukinkku joka tuppaa olemaan sieltä isoimmasta päästä ja joulunaika eletään pelkällä kinkulla. Ei ole mitenkään mieltäylentävää nostaa isoa kinkkua aina alatasolta ylös eikä myöskään kyykkiä lattianrajassa katselemassa miten kinkku uunissa jakselee. Minä paistoin yhden kinkun edelliseen uuniin kuuluneella paistomittarilla ja totesin vastedes turvautuvani ihan perinteiseen mittariin ja taskulampulla on joka joulu tiirattu asteita mittarista. Meillä tykätään todella ylikypsästä kinkusta ja uunin mittari ei halunnut paistaa meille kinkkua jonka sisälämpötila huiteli sadassa asteessa tai sitten käyttäjä ei vain osannut mittaria oikein käyttää.

Kuva lainattu Electroluxin kotisivuilta.
Tässä samantyylinen takaseinä, kuin mitä olemme meille kaavailleet paitsi apk korotettuna ja uunien vieressä vielä vetolaatikkokaappi.

Toisaalta meidän uuteen kotiin tulee iin mallinen keittiö muuten paitsi, että kylmälaitteet ovat vastakkaisella seinustalla jonka taakse tulisija tulee. Olen ajatellut, että ensin tulisi astianpesukone korotettuna ja päälle matala lasiovinen kaappi. Apk:n jälkeen tulisi heti allas, neliönmallinen joka vaatii 60cm leveän ala- ja yläkaapin jotka olisivat roskavaunu ja Kuivauskaappi. Sitten olisi yhden kaappirivin verran pöytätilaa, liesitaso ja taas yhden kaappirivin verran pöytätilaa. Pöytätilan jälkeen olisi uunit päällekkäin ja niiden jälkeen vielä kapea, korkea kaappi vetolaatikoilla. Laatikkokaapistakaan en haluaisi luopua, kun olemme hieman hamsteriluonteisia ja tarjouksista tulee osteltua kuiva-aineita varastoon. Toisaalta uuniryhmä olisi ehkä tyhmän näköinen ihan viimeisessä nurkassa, jos laatikkokaappia ei olisi. Pöytätason yllä olisi normaaleja kaappeja ja alla kaikki laatikoita.
En tiedä? Pitäisikö mikro jättää vain yläkaappiin ja sen päälle pieni kaappi. Pöytätaso lisääntyisi kaiken järjen mukaan 60cm ja sen alle saisi taas yhden laatikoston lisää tai viereistä voisi leventää. Tähän asti, kun kiintokalusteita on mietitty, niin kaikki on tuntunut ihan selvältä, mutta nyt kun yhteen kiintokalustetarjoukseen olikin jäänyt uuni perinteiselle paikalle ja vähän on askarruttanut vähäinen pöytätila, tuloksena on pienimuotoinen pattitilanne…
Tilastojen mukaan täällä käy lukijoitakin jonkin verran vaikka alkutaipaleella olemmekin, joten nyt kysyisin mielipiteitä miten itse tekisit, jos olisit asiaa päättämässä?


5 kommenttia:

  1. Minä edustan nykyään vähemmistöä: minä haluan uunini alas ja mikronkin korkeintaan pöytätasolle. Olen lyhyt (erittäin lyhyt, joskaan en ihan kääpiömittainen) ja jo hieman korotettu uuni aiheuttaa ongelmia ylettyä perälle asti. Korotetussa uunissa pitää lisäksi luukun olla sivulle aukeava, jota kykenen edes uunipeltiä sieltä vetämään ulos, koska en luukun ylitse enää yletä.
    Mikron kanssa taas ottaisin huomioon myös sen, että asuuko taloudessa lapsia. Nimittäin jos lapset käyttävät mikroa, niin se ei saisi olla kovin korkealla - itse näen painajaisia siitä, että neiti näppärä lämmittää itselleen maitoa kaakaota varten ja kaataa kiehuvan maidon päällensä, kun joutuu kurottamaan mikroon ylöspäin, eikä mikron edessä ole laskutasoa...

    Meillä joulukinkku paistuu takuuylikypsäksi puuhellassa, joka lämmitetään illalla, kinkku paistopussissa uuniin ja aamulla ulos... nam. (täytyy vissiin syödä jotain, kun tuli hirveä kinkunhimo)

    VastaaPoista
  2. Olen samoilla linjoilla Sahramin kanssa! Itse olen 163 cm pitkä, eli vähän alle suomalaisnaisten keskiarvon, ja minulla on ongelmia käyttää hyllyyn nostettua mikroa. Soppaa lämmittäessä meinaan aina saada litkut rinnuksille, kun yritän nostaa lautasta mikrosta pois.

    Lisäksi olen kuullut joiden korotetun astianpesukoneen laittaneiden sanovan, että jälkikäteen heitä hieman kaduttaa, koska korotus vie pois hyvää laskutilaa...

    VastaaPoista
  3. Jes! Hyviä kommentteja - kiitos!

    Piti ihan pysähtyä ajattelemaan mikron korkeutta. Mittailtiin tuossa ja todettiin, että se korkeus mille yhdessä tarjouksessa oltiin uunit piirretty oli liian korkea. Ajatuksena oli, että uuni olisi jonkun verran korkeammalla kuin perinteisesti, ei kuitenkaan ihan pöytätasolla. Eikä tullut kyllä yhtään mieleen ajatella lapsen kannalta tätä asiaa, kun hän ei vielä ole mikronkäyttöiässä :) Kannattaa siis kysyä mielipiteitä!

    Me olemme molemmat yli 170cm pitkiä ja siksi olen usein ajatellut, että jos talo tehdään niin koneiden pitää olla korkeammalla joten puolensa siinäkin.

    Kysyin samaa facebookissa ja tässä ystävien mielipiteitä:
    - Mikron kans päällekkäin.
    - Korkeammalla käyttö ergonomisempaa :)
    - Astianpesukone myös korkeammalle!
    - suosittelen korkeammalle mikron kans, nim merkillä kokemusta on...
    - älä laita uunia liian korkealle, hankala ottaa iso kuuma vuoka sieltä ulos kun joutuu seisomaan tuolin päällä, nimimerkillä kokemusta on .)
    - Meillä oli toisella seinällä uuni korkealla mikron alla ja toisella seinällä pelkkä liesitaso, jonka alla kattilalaatikostot, tykkäsin tosi paljon! Ihana kun uuniin sai laittaa painavat vuoat kyyristelemättä ja sen päällä oli vielä kapea metallinen ulosvedettävä vetotaso, johon sai laskea kuuman hetkeksi.

    Enemmistö korotuksien kannalla ja itsekin ehkä vuorokauden pähkäiltyä, mutta HILLIYJEN korotuksien eli ei kattoon asti :)

    VastaaPoista
  4. Älä pelästy, en yritä aivopestä sinua luopumaan korotetusta astianpesukoneesta. Otin eräästä blogista kuvan, mistä näkee tämän laskutilaongelman, jos korotettu astianpesukone on heti tiskialtaan vieressä:

    http://4.bp.blogspot.com/_oZptRp6Rb38/TI0fl_bRB7I/AAAAAAAABOE/f0FhJXcW0jI/s1600/P9121683.JPG

    Juttelin kerran äitini kanssa keittiöremontista ja ehdotin hänelle seuraavaksi korotettua apk:ta, ettei kumartelu käy selän päälle. Äitini kuitenkin sanoi, että hänellä on jo nyt alaselkää suurempana ongelmana jäykkä yläselkä: käsivarret eivät nouse tarpeeksi korkealle. Hän on 175 cm pitkä ja 52-vuotias...

    VastaaPoista
  5. Minä en pienistä pelästy :)
    Tosiaan kiintokalusteita ei ole vielä lyöty lukkoon ja niiden valinnasta ja malleista vähän tulen lähiaikoina kirjoittamaankin.

    VastaaPoista